Johann Sebastian Bach | musiikki

Musiikki

Yleistä

Yleisesti katsotaan, että barokkiajan musiikki huipentui häneen, ja sen voidaan myös katsoa päättyneen hänen kuoltuaan. Bach joutui elinaikanaan mm. Johann Adolph Scheiben arvostelemaksi musiikillisesta vanhakantaisuudestaan, koska ei seurannut orastavaa galanttia tyyliä.lähde? Hän oli Vivaldin ja Telemannin ohella yksi musiikkihistorian tuotteliaimmista säveltäjistä: yli 1000 teoksen tiedetään syntyneen Bachin kynästä. Hän sävelsi valtavasti kirkollista musiikkia, kuten messuja, oratorioita, passioita ja ainakin 215 kantaattia; konserttoja eri soittimille kuten klaveerille, cembalolle ja viululle; teoksia yksittäisille soittimille kuten klaveerille, luutulle, viululle ja sellolle; urkumusiikkia kuten fuugia ja preludeja; sekä runsaasti kamarimusiikkia. Fuugan hän kehitti täydellisyyteen: hän loi hyvin monimutkaisia, mutta silti kauniita melodioita, jotka kehittyivät kappaleissa samanaikaisesti useamman melodian ryhmissä, kontrapunktisesti.

Kari Rydman on verrannut Bachia musiikin historiassa kahtaalle heijastavaan peiliin. Toisaalta Bach kokosi yhteen kaiken sen, mitä ennen häntä oli saatu aikaan, ja kohotti edeltäjiensä kehittämät muodot taiteellisesti ja teknisesti huippuunsa, jopa niin, että monessa tapauksessa ei enää ollut pääsyä eteenpäin. Toisaalta hän viitoitti musiikin tulevan kehityksen noin vuosisadan ajaksi ennakoiden ne tunnukset ja menetelmät, joiden mukaan Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart, Ludwig van Beethoven ja muut myöhemmät säveltäjämestarit avasivat uusia näkymiä.[3]

Kaudet

Musiikkitieteilijät ovat löytäneet Bachin tuotannosta karkeasti kolme tyylikautta.lähde?

Ensimmäisen kauden loppuna voidaan pitää vuotta 1713. Tälle ajalle sijoittuvissa teoksissa (jotka ovat lähinnä urku- ja klaveeriteoksia) kuuluu voimakkaana saksalaisen 1600-luvun loppupuolen sävellysperinteen vaikutus. Bachin esikuvana toimineet saksalaiset säveltäjät olivat saaneet vaikutteita Ranskasta ja Italiasta, mutta eivät olleet omaksuneet Napolin ja Venetsian uusia oopperatyylejä. Yhtään oopperaa Bach ei uransa luonteen vuoksi koskaan säveltänyt, joskin passiot ja jotkin maalliset kantaatit muistuttavat kuunneltuina pitkälti oopperoita resitatiivien viedessä juonta eteenpäin.

Vuodesta 1713 vuoteen 1739 ulottuvalla mestaruuden jaksolla Bach sai vaikutteita aikansa uusista italialaisista musiikkityyleistä, erityisesti italialaisesta konserttomuodosta. Tämän kauden tuotannossa italialaisen tyylin melodinen selkeys ja kadenssien määrittelemät rakenteet kohtaavat luterilaisten koraalien vakavuuden ja saksalaisen kontrapunktiperinteen.

Bachin viimeisen luomiskauden aloittaa Clavier-Übung III. Myöhäisen luomiskauden sävellyksissään Bach tuotti Ludwig van Beethovenin lailla enimmäkseen soitinmusiikkia (lukuun ottamatta h-molli-messua). Loppukauden sävellyksille oli ominaista, ettei niitä useinkaan sävelletty mitään tiettyä esitystä varten, vaan paremminkin ehkä eräänlaiseksi säveltäjämestarin musiikilliseksi testamentiksi.

Wolfgang Schmieder luetteloi Bachin tuotannon vuonna 1950, ja tämän luettelon pohjalta kaikille sävellyksille on olemassa BWV-luettelonumero (Bach-Werke-Verzeichnis).

Muilla kielillä
armãneashti: Johann Sebastian Bach
azərbaycanca: İohann Sebastyan Bax
Bahasa Indonesia: Johann Sebastian Bach
Bahasa Melayu: Johann Sebastian Bach
Bân-lâm-gú: Johann Sebastian Bach
Basa Banyumasan: Johann Sebastian Bach
Baso Minangkabau: Johann Sebastian Bach
беларуская (тарашкевіца)‎: Ёган Сэбастыян Бах
Chavacano de Zamboanga: Johann Sebastian Bach
贛語: 巴赫
客家語/Hak-kâ-ngî: Johann Sebastian Bach
Lëtzebuergesch: Johann Sebastian Bach
Livvinkarjala: Johann Sebastian Bach
la .lojban.: io'an.zebastian.bax
مصرى: باخ
Mìng-dĕ̤ng-ngṳ̄: Johann Sebastian Bach
Nedersaksies: Johann Sebastian Bach
norsk nynorsk: Johann Sebastian Bach
oʻzbekcha/ўзбекча: Iogann Sebastyan Bax
Plattdüütsch: Johann Sebastian Bach
Qaraqalpaqsha: Johann Sebastian Bach
Simple English: Johann Sebastian Bach
slovenščina: Johann Sebastian Bach
srpskohrvatski / српскохрватски: Johann Sebastian Bach
Tiếng Việt: Johann Sebastian Bach
vepsän kel’: Bah Iogann Sebast'jan
文言: 巴赫
吴语: 巴赫
粵語: 巴哈
Lingua Franca Nova: Johann Sebastian Bach