Xhosat

Xhosa-lapsia Transkeissa.

Xhosat ovat Etelä-Afrikan tasavallassa elävä bantukansa. Xhosat itse käyttävä itsestään nimitystä amaXhosa ja kielestään xhosasta nimeä isiXhosa. Vaikka xhosa kuuluukin bantukieliin, siinä on monia vaikutteita alueen alkuperäisten asukkaiden sanien ja khoikhoiden kielistä, erityisesti maiskausäänteet, jollainen on muun muassa heimon itsensä nimessä esiintyvä Xh-äänne. Nykyaikana jotkut xhosat tosin puhuvat äidinkielenään afrikaansia ja englantia.

Ennen eurooppalaisen väestön saapumista alueelle xhosat elivät sisämaassa, Kei-joen tietämillä. Vuoden 1770 tienoilla xhosat kohtasivat ensimmäistä kertaa lännestä saapuneet buurit. Sekä buurit että xhosat olivat karjankasvattajia, ja kilpailu laidunmaista aiheutti erimielisyyksiä, jotka johtivat lopulta useisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin.

Ajan mittaan 1800-luvulle tultaessa valkoisen väestön rakentaessa alueelle modernin yhteiskunnan ja voimakkaan armeijan olivat jo miltei kaikki aiemmin xhosien käsittämät maa-alueet valkoihoisten uudisraivaajien käsissä.

Vuonna 1910 muodostettiin Etelä-Afrikan unioni, ”demokraattinen valtio”, jossa muilla kuin eurooppalaistaustaisilla ihmisillä ei ollut äänioikeutta. Itsehallinnollisia alueita, bantustaneja, joilla xhosat asuivat, olivat Transkei ja Ciskei vuoteen 1994 saakka, jolloin Apartheid-järjestelmä lakkautettiin.

Nykyaikana xhosia on kaikkiaan noin 7,9 miljoonaa, joista Itä-Kapin provinssissa asuu 5,4 miljoonaa, Länsi-Kapissa 1,1 miljoonaa, Gautengissa 700 000, Vapaavaltiossa 250 000 ja KwaZulu-Natalissa 220 000.

Muilla kielillä
Afrikaans: Xhosas
العربية: كوسيون
беларуская: Коса
brezhoneg: Xhosa (pobl)
български: Кхоса
català: Xoses
čeština: Xhosové
Cymraeg: Xhosa (pobl)
dansk: Xhosa
Deutsch: Xhosa (Volk)
Ελληνικά: Κόσα
English: Xhosa people
español: Xhosa
Esperanto: Kosoj
euskara: Xhosa
français: Xhosas (peuple)
galego: Pobo xosa
한국어: 코사족
hrvatski: Xhosa
isiXhosa: AmaXhosa
italiano: Xhosa
кырык мары: Косавлӓ
Kiswahili: Waxhosa
лакку: Коса
latviešu: Kosi
Nederlands: Xhosa (volk)
日本語: コサ人
norsk: Xhosa
norsk nynorsk: Xhosaer
polski: Xhosa
português: Xhosa
русский: Коса (народ)
Scots: Xhosa fowk
Simple English: Xhosa people
srpskohrvatski / српскохрватски: Xhosa
svenska: Xhosa (folk)
українська: Коса (народ)
中文: 科薩人
Kabɩyɛ: Sosa