Théophile Gautier

Théophile Gautier
Gautier vuonna 1856 Nadarin kuvaamana
Gautier vuonna 1856 Nadarin kuvaamana
Henkilötiedot
Syntynyt30. elokuuta 1811
Tarbes, Ranska
Kuollut23. lokakuuta 1872 (61 vuotta)
Neuilly-sur-Seine, Ranska
KansallisuusRanskan lippu Ranska
Ammattikirjailija, runoilija, taidekriitikko
Kirjailija
Aikakausiromantiikka, parnassolaisuus
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Théophile Gautier (30. elokuuta 1811 Tarbes[1]23. lokakuuta 1872 Neuilly-sur-Seine) oli ranskalainen kirjailija, runoilija ja taidekriitikko. 

Vaikka Gautier oli lähtöisin Etelä-Ranskasta, häntä voidaan silti pitää pariisilaisena, sillä hän muutti kaupunkiin jo varhain perheensä mukana. Kouluaikana Collège Charlemagnessa Gautier tutustui Gérard Labrunieen, josta tuli myöhemmin kuuluisa kirjailija taiteilijanimellä Gérard de Nerval. Gautier kiinnostui jo nuorena runoudesta. Vuonna 1829 hän tapasi ihailemansa kirjailijan Victor Hugon. Hän puhui noihin aikoihin aktiivisesti romanttisen tyylisuunnan puolesta ja osallistui esimerkiksi Hugon Hernani-näytelmän ensi-illasta syntyneeseen mellakkaan 25. helmikuuta 1830. Mellakka syntyi perinteisen teatterin kannattajien ja Gautier’n johtamien romantikkojen välille. Ensi-illan tapahtumia kirjailija kuvasi myöhemmin humoristisesti teoksessaan Les Jeunes-France (1833).

Vuosina 1831–1832 Gautier julkaisi ensimmäiset runonsa, jotka tosin jäivät ilman huomiota. Hän kuitenkin erosi muista romantiikan ajan kirjailijoista siinä, että hän kiinnitti erityistä huomiota muotoon. Kirjeromaaninsa Mademoiselle de Maupin (1835) kuuluisassa esipuheessa hän moittii näkökantaa, jonka mukaan kirjallisuuden tulisi olla hyödyllistä ja opettavaista. Hän julkaisi tuolloin myös ensimmäiset novellinsa (esim. La Cafetière, 1831, suom. ”Kahvipannu”). La Cafetière -novellissa on yliluonnollisia elementtejä, joita esiintyy myös hänen myöhemmissä fantasiateoksissaan (esim. Le Roman de la momie, 1858).

Vuonna 1836 Gautier julkaisi novelleja ja taidearvosteluja La Chronique de Paris -lehdessä lehden päätoimittajan, kirjailija Honoré de Balzacin pyynnöstä. Hän julkaisi myöhemmin kirjoituksia aktiivisesti myös muissa lehdissä. Osa näistä kirjoituksista ilmestyy sittemmin kokoelmina (esim. Les Grotesques ja Souvenirs littéraires). Gautier julkaisi myös runoja (La Comédie de la Mort, 1838) ja kokeili onneaan näytelmänkirjailijana (Une larme du diable, 1839). Toukokuussa 1845 Gautier teki pitkän matkan Pyreneiden yli Espanjaan ja kirjoitti kokemuksistaan matkapäiväkirjan (Voyage en Espagne) sekä runoja (España, 1845). Gautier teki myöhemmin matkoja myös Algeriaan, Kreikkaan ja Egyptiin. Hän kirjoitti niistä matkapäiväkirjoja, mutta matkojen vaikutus näkyy myös hänen kaunokirjallisessa tuotannossaan.

Vuonna 1852 ilmestyi runokokoelma Émaux et Camées, jota Gautier täydensi vuoteen 1872 asti. Runokokoelman ansiosta Gautier’ta alettiin pitää koulukunnan johtajana. Muun muassa ranskalainen runoilija Charles Baudelaire omisti runokokoelmansa Pahan kukat (suom. Antti Nylén, 2011) Gautier’lle – ”virheettömälle runoilijalle”. Myös toinen ranskalainen runoilija, Théodore de Banville, ihaili Gautier’ta, jota pidetään parnassolaisen koulukunnan edelläkävijänä.

Gautier tuli tunnetuksi ”taidetta taiteen vuoksi” –ajatuksestaan ja hän koki taiteen kauneuden etsimisenä, eikä niinkään romantiikan runoudelle tyypillisenä tunteiden ylikuohuntana. Gautier piti tärkeänä muodon hiomista, ja eräs säe hänen L’Art-runossaan kuuluukin: ”Sculpte, lime, cisèle” eli ”veistä, hio ja kaiverra” (Émaux et Camées, 1872).

Artikkelien ja runojen lisäksi Gautier kirjoitti elämäkerran Honoré de Balzacista ja julkaisi kaunokirjallisia teoksia, esimerkiksi historiallisen seikkailukirjan Le Capitaine Fracasse (1863). Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä Kapteeni Kalske vuonna 1977 (suom. Anja Leppänen). Gautier nimettiin myös Mathilde Bonaparten kirjastonhoitajaksi, ja hän oli aktiivisesti mukana Ranskan toisen keisarikunnan kirjallisissa ja taiteellisissa seurapiireissä. Taiteellisissa piireissä Gautier kiinnostui muusikoista ja taidemaalareista, joista hän myös kirjoitti elämäkertoja. Hän on kirjoittanut myös Giselle-baletin libreton.

Gautier kuoli vuonna 1872, mutta jätti jälkensä oman aikansa kirjalliseen ja taiteelliseen elämään. Hänen taiteelliset näkemyksensä elävät yhä, ja hänen monipuolista tuotantoaan arvostetaan edelleen.

Muilla kielillä
العربية: تيوفيل غوتيه
azərbaycanca: Teofil Qotye
Bahasa Indonesia: Théophile Gautier
беларуская (тарашкевіца)‎: Тэафіль Гат’е
български: Теофил Готие
հայերեն: Թեոֆիլ Գոթիե
ქართული: თეოფილ გოტიე
latviešu: Teofils Gotjē
македонски: Теофил Готје
مازِرونی: تئوفیل گوتیه
Nederlands: Théophile Gautier
português: Théophile Gautier
Simple English: Théophile Gautier
slovenčina: Théophile Gautier
slovenščina: Théophile Gautier
српски / srpski: Теофил Готје
srpskohrvatski / српскохрватски: Théophile Gautier
Tiếng Việt: Théophile Gautier
українська: Теофіль Готьє