Sosialismi

Sosialismi on aatesuunta, joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen tai nimitys sen mukaiselle järjestelmälle.[1] Sosialismi syntyi Euroopassa teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla vastareaktiona tehdastyötä tekevien ihmisten huonoon asemaan.[2]

Sosialismin monimuotoisuuden vuoksi sille on vaikea antaa laajempaa yksiselitteistä määritelmää, josta edes kaikki sosialistiksi itseään kutsuvat henkilöt olisivat yhtä mieltä.

Historiallisesti huomattavin sosialistinen oppirakennelma on Karl Marxin esittämä. Siinä edellytetään sosialismin toteuttamiseksi tuotantovälineiden siirtämistä yhteisomistukseen sekä valtion tai yhteisön vahvaa valvontaa taloudessa. Nykyiset sosialistisiksi itseään kutsuvat liikkeet eivät kuitenkaan välttämättä enää allekirjoita yhteisomistuksen tavoitetta. Jotkut uudemmat sosialistiset liikkeet pyrkivät sosialismin ja markkinatalouden yhteensovittamiseen. Joka tapauksessa omaisuuden jaon aiheuttamalla taloudellisella tasa-arvolla tai sen puutteella on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa[3][4]. Yhteisön kontrolli talouteen voi sosialistissa opeissa, suuntauksesta riippuen, toteutua valtion keskusjohtoisella sääntelyllä ("reaalisosialistiset" valtiot), paikallistason yksiköihin perustuvalla talousjärjestelmällä (esimerkiksi anarkismi ja anarkosyndikalismi) tai edustuksellisen demokratian kautta (esimerkiksi sosiaalidemokratia).

Muilla kielillä
Afrikaans: Sosialisme
Alemannisch: Sozialismus
العربية: اشتراكية
aragonés: Socialismo
অসমীয়া: সমাজবাদ
asturianu: Socialismu
azərbaycanca: Sosializm
تۆرکجه: سوسیالیسم
Bahasa Indonesia: Sosialisme
Bahasa Melayu: Sosialisme
Bân-lâm-gú: Siā-hōe-chú-gī
Basa Jawa: Sosialisme
башҡортса: Социализм
беларуская: Сацыялізм
беларуская (тарашкевіца)‎: Сацыялізм
भोजपुरी: समाजवाद
bosanski: Socijalizam
brezhoneg: Sokialouriezh
български: Социализъм
буряад: Социализм
català: Socialisme
Чӑвашла: Социализм
čeština: Socialismus
Cymraeg: Sosialaeth
dansk: Socialisme
davvisámegiella: Sosialisma
Deutsch: Sozialismus
eesti: Sotsialism
Ελληνικά: Σοσιαλισμός
emiliàn e rumagnòl: Sozialîsum
English: Socialism
español: Socialismo
Esperanto: Socialismo
euskara: Sozialismo
فارسی: سوسیالیسم
Fiji Hindi: Samajwaad
føroyskt: Sosialisma
français: Socialisme
Frysk: Sosjalisme
Gaeilge: Sóisialachas
Gàidhlig: Sòisealachd
galego: Socialismo
客家語/Hak-kâ-ngî: Sa-fi chú-ngi
한국어: 사회주의
հայերեն: Սոցիալիզմ
हिन्दी: समाजवाद
hrvatski: Socijalizam
Ilokano: Sosialismo
বিষ্ণুপ্রিয়া মণিপুরী: সমাজতন্ত্র
interlingua: Socialismo
íslenska: Sósíalismi
italiano: Socialismo
עברית: סוציאליזם
ಕನ್ನಡ: ಸಮಾಜವಾದ
ქართული: სოციალიზმი
қазақша: Социализм
Кыргызча: Социализм
Kiswahili: Usoshalisti
kurdî: Sosyalîzm
Latina: Socialismus
latviešu: Sociālisms
Lëtzebuergesch: Sozialismus
lietuvių: Socializmas
Limburgs: Socialisme
lingála: Sosialisimɛ
la .lojban.: cemtrusi'o
lumbaart: Socialism
magyar: Szocializmus
मैथिली: समाजवाद
македонски: Социјализам
Malagasy: Sôsialisma
മലയാളം: സോഷ്യലിസം
къарачай-малкъар: Социализм
मराठी: समाजवाद
მარგალური: სოციალიზმი
مازِرونی: سوسیالیسم
Mìng-dĕ̤ng-ngṳ̄: Siâ-huôi-ciō-ngiê
Mirandés: Socialismo
монгол: Социализм
မြန်မာဘာသာ: ဆိုရှယ်လစ်ဝါဒ
Nederlands: Socialisme
नेपाली: समाजवाद
नेपाल भाषा: समाजवाद
日本語: 社会主義
norsk: Sosialisme
norsk nynorsk: Sosialisme
occitan: Socialisme
oʻzbekcha/ўзбекча: Sotsializm
ਪੰਜਾਬੀ: ਸਮਾਜਵਾਦ
پنجابی: سوشلزم
Patois: Suoshalizim
Piemontèis: Socialism
Plattdüütsch: Sozialismus
polski: Socjalizm
português: Socialismo
română: Socialism
rumantsch: Socialissem
Runa Simi: Susyalismu
русский: Социализм
русиньскый: Соціалізм
саха тыла: Социализм
Scots: Socialism
shqip: Socializmi
sicilianu: Sucialìsimu
Simple English: Socialism
slovenčina: Socializmus
slovenščina: Socializem
Soomaaliga: Hantiwadaag
کوردی: سۆشیالیزم
српски / srpski: Социјализам
srpskohrvatski / српскохрватски: Socijalizam
svenska: Socialism
Tagalog: Sosyalismo
татарча/tatarça: Социализм
Tiếng Việt: Chủ nghĩa xã hội
Türkçe: Sosyalizm
українська: Соціалізм
vèneto: Sociałismo
Võro: Sotsialism
文言: 社會主義
Winaray: Sosyalismo
吴语: 社會主義
ייִדיש: סאציאליזם
粵語: 社會主義
Zazaki: Sosyalizm
žemaitėška: Socēlėzmos
中文: 社会主义
Lingua Franca Nova: Sosialisme