Sihteeri

Tämä artikkeli kertoo ammatista. Lintulajista on oma artikkelinsa.
Rose Mary Woods, Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin sihteeri, työpisteellään 1970-luvulla.

Sihteeri (lyhenne siht.[1]) on toimistotyön ammattilainen, joka työskentelee toimistopalvelu-, tietohallinto- ja viestintätyössä erilaisissa organisaatioissa muun muassa yrityksissä, järjestöissä ja virastoissa. Ammattinimike voi olla myös assistentti.

Virtuaalisihteeri on henkilö, joka tekee ostopalveluna sihteeri- tai assistenttitehtäviä hyödyntäen tietotekniikkaa ja etäyhteyksiä. Virtuaalisihteeristä käytetään myös nimitystä virtuaaliassistentti.

Sihteerin tehtäviin kuuluu muun muassa tilaisuuksien ja matkojen järjestäminen, kirjeenvaihto, käännöstyöt, kokoussihteerinä toimiminen, tiedottaminen, hankintojen ja tilausten tekeminen, esimiehen avustaminen ja juoksevien asioiden hoitaminen organisaation sisäisissä ja ulkoisissa yhteyksissä. Työn sisältöön vaikuttavat esimiehen asema, tehtävät sekä yrityksen tai organisaation toimiala ja koko.

Sihteerin tehtäviin koulutetaan esimerkiksi kauppaoppilaitoksissa (merkonomi), ammattikorkeakouluissa (tradenomi), aikuisopistoissa, aikuiskoulutuskeskuksissa ja instituuteissa (ammatti-/näyttötutkinto).

Yhteisöjen tai yrityksien kokouksien ajaksi valitaan sihteeri pitämään pöytäkirjaa. Yleensä sihteerinä toimii toimitusjohtaja tai asunto-osakeyhtiöissä isännöitsijä.

Muilla kielillä
العربية: سكرتارية
aragonés: Secretario
Bahasa Indonesia: Sekretaris
Bahasa Melayu: Setiausaha
Basa Jawa: Sekretaris
català: Secretari
Deutsch: Sekretär
eesti: Sekretär
English: Secretary
Esperanto: Sekretario
فارسی: منشی
français: Secrétariat
한국어: 비서
हिन्दी: सचिव
עברית: מזכיר
ქართული: მდივანი
lietuvių: Sekretorius
македонски: Секретар
Nederlands: Secretaresse
नेपाल भाषा: सचिव
日本語: 秘書
norsk: Sekretær
norsk nynorsk: Sekretær som yrke
Simple English: Secretary
Soomaaliga: Xoghaye
српски / srpski: Секретар (дужност)
srpskohrvatski / српскохрватски: Sekretar
Tiếng Việt: Thư ký
粵語: 秘書