Roy Scheider

Roy Scheider vuonna 2007.

Roy Richard Scheider ( 10. marraskuuta 1932 Orange, New Jersey10. helmikuuta 2008 Little Rock, Arkansas) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän syntyi Orangessa, New Jerseyssä, ja opiskeli saman osavaltion Columbia High Schoolissa.

Scheider vietti kolme vuotta Yhdysvaltain ilmavoimissa. Hän menestyi nuoruudessaan nyrkkeilyssä, mutta muutti urasuunnitelmiaan ja pääsikin opiskelemaan uutta alaansa, näyttelemistä Rutgers Universityyn ja Franklin and Marshall Collegeen. Hän saavutti suosiota esiintyjänä jo 1960-luvulla ja voitti teatterityöstään Obie-palkinnon vuonna 1968.

Scheider oli kahdesti ehdolla Oscar- voittajaksi, ensin miessivuosasta elokuvassa Kovaotteiset miehet ja sitten pääosasta elokuvassa Syke ei sammu. Hän oli saanut myös Bafta -ja Kultainen maapallo -ehdokkuudet. Hän saavutti suurimmat menestyksensä elokuvissa, mutta teki useita rooleja myös televisioon. Scheiderin tunnetuin työ oli poliisipäällikkö Martin Brodyn rooli elokuvassa Tappajahai.

Scheider oli vuosina 19621989 naimisissa Cynthia Beboutin kanssa, jonka kanssa hänellä on yksi tytär. Avioeron jälkeen Scheider avioitui Brenda Kingin kanssa, jonka kanssa hän sai kaksi lasta.

Sairaus ja kuolema

Scheiderilla todettiin myelooma, johon hän sai kesäkuussa 2005 luuytimensiirron. [1] Hän oli 75-vuotias kuollessaan stafylokokki-infektioon helmikuussa 2008. [2]

Muilla kielillä
العربية: روي شايدر
aragonés: Roy Scheider
Bahasa Indonesia: Roy Scheider
български: Рой Шайдър
català: Roy Scheider
čeština: Roy Scheider
Cymraeg: Roy Scheider
Deutsch: Roy Scheider
English: Roy Scheider
español: Roy Scheider
Esperanto: Roy Scheider
euskara: Roy Scheider
فارسی: روی شایدر
føroyskt: Roy Scheider
français: Roy Scheider
Gaeilge: Roy Scheider
galego: Roy Scheider
한국어: 로이 샤이더
italiano: Roy Scheider
עברית: רוי שיידר
ქართული: როი შაიდერი
latviešu: Rojs Šeiders
Lëtzebuergesch: Roy Scheider
magyar: Roy Scheider
монгол: Рой Шайдер
Nederlands: Roy Scheider
polski: Roy Scheider
português: Roy Scheider
română: Roy Scheider
русский: Шайдер, Рой
Simple English: Roy Scheider
slovenčina: Roy Scheider
srpskohrvatski / српскохрватски: Roy Scheider
svenska: Roy Scheider
Tagalog: Roy Scheider
Türkçe: Roy Scheider
українська: Рой Шайдер