Pohjoismaiden neuvosto

Pohjoismaiden neuvosto
Flag of the Nordic Council 2016.svg
Perustettu1951
PäämajaTanskan lippu Kööpenhamina, Tanska
Jäsenet5 jäsenvaltiota
Viralliset kieletruotsi, tanska, norja
PääsihteeriBritt Bohlin
(Ruotsin lippu Ruotsi)
Sivustowww.norden.org

Pohjoismaiden neuvosto (lyhenne PN[1]) ja Pohjoismaiden ministerineuvosto ovat Pohjoismaiden parlamentaarikkojen ja hallitusten yhteistyöfoorumeita. Pohjoismaiden neuvosto perustettiin vuonna 1952 ja ministerineuvosto vuonna 1971. Pohjoismaiden neuvostolla ei ole itsessään mitään muodollista valtaa, mutta jokaisella hallituksella on valta sisällyttää päätökset maansa lainsäädäntöön parlamenttien hyväksynnällä.

Pohjoismaisen yhteistyön tuloksena syntyi esimerkiksi vuonna 1954 sopimus Pohjoismaiden yhteisistä työmarkkinoista, vuonna 1954 hyväksytty Pohjoismaiden välinen passivapaus sekä pohjoismainen sosiaaliturvasopimus vuodelta 1955. Pohjoismaat ovat solmineet kymmeniä yhteistyösopimuksia eri aloilla. Viime vuosina on keskitytty erityisesti Pohjoismaiden kansalaisten arkea haittaavien ns. rajaesteiden poistamiseen.

Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristöt sijaitsevat Kööpenhaminassa. Kunkin Pohjoismaan parlamentissa toimii lisäksi Pohjoismaiden neuvoston kansallinen sihteeristö, joka on sidoksissa kyseisen maan valtuuskuntaan. Pohjoismaiden ulkoministeriöissä taas toimivat erityiset pohjoismaisen yhteistyön sihteeristöt.

Pohjoismaiden neuvoston työkielet ovat ruotsi, tanska ja norja. Suomea ja islantia ei ole hyväksytty virallisiksi kieliksi, koska se loisi maaperää englannin kielen käyttöön organisaatiossa joka painottaa pohjoismaalaisuutta. Ruotsi on toinen Suomen virallisista kielistä ja Islannin kouluissa opiskellaan pakollista tanskaa.

1960-luvulla oli suunnitelmia kehittää pohjoismaista yhteistyötä samanlaiseksi organisaatioksi kuin Euroopan talousyhteisö (EEC). Pohjoismaat neuvottelivat uuden talousorganisaation, Nordekin, perustamisesta. Nordekin pääpaikaksi olisi tullut Malmö. Suomi ei ratifioinut sopimusta, koska Neuvostoliitto olisi saattanut pitää Suomen liittymistä Nordekiin mahdollisena uhkatekijänä Suomen puolueettomuudelle. Neuvostoliitto hyvitti Suomea runsaalla bilateraalikaupalla. Ilman Suomen mukanaoloa idea ei toiminut, ja Norja ja Tanska hakivat jäsenyyttä EEC:ssä. Tanskasta tuli EEC:n jäsen 1973, mutta norjalaiset hylkäsivät EEC:n kansanäänestyksessä.

Muilla kielillä
Afrikaans: Nordiese Raad
asturianu: Conseyu Nórdicu
Bahasa Indonesia: Dewan Nordik
Bân-lâm-gú: Pak-kok Lí-sū-hōe
беларуская: Паўночны савет
brezhoneg: Kuzul an Norzh
български: Северен съвет
čeština: Severská rada
dolnoserbski: Nordiska rada
français: Conseil nordique
Lëtzebuergesch: Nordesche Rot
lietuvių: Šiaurės Taryba
مازِرونی: نوردیک شورا
Nederlands: Noordse Raad
日本語: 北欧理事会
norsk nynorsk: Nordisk råd
occitan: Conseu nordic
português: Conselho Nórdico
slovenčina: Severská rada
српски / srpski: Nordijski savet
Tiếng Việt: Hội đồng Bắc Âu
українська: Північна рада