Pentti Saarikoski

Pentti Saarikoski
Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski vuonna 1962.
Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski vuonna 1962.
Syntynyt 2. syyskuuta 1937
Impilahti
Kuollut 24. elokuuta 1983 (45 vuotta)
Joensuu
Ammatit runoilija, kirjailija, suomentaja
Äidinkieli suomen kieli
Aikakausi 1958–1983
Esikoisteos Runoja ( 1958)
Puoliso 1. Tuula Saarikoski (1958–1964)
2. Leena Larjanko (avoliitto)
3. Marjukka Saarikoski (1964–1966)
4. Tuula-Liina Varis (1967–1975)
5. Mia Berner (1975–1983)
Lapset Helena Saarikoski (s. 1958)
Juri Saarikoski (s. 1961)
Saska Saarikoski (s. 1963)
Hertta Saarikoski (s.1964)
Anna Saarikoski-Tähtelä (s. 1969)
Tunnustukset Pro Finlandia (1973)
Aleksis Kiven palkinto (1974)
Kalevi Jäntin palkinto (1959)
Mikael Agricola -palkinto (1965)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoita Kirjallisuuden teemasivulta

Pentti Ilmari Saarikoski ( 2. syyskuuta 1937 Impilahti24. elokuuta 1983 Joensuu) [1] oli runoilija, suomentaja ja sotien jälkeisen Suomen merkittävimpiä kirjailijoita.

Elämä ja ura

Saarikosken vanhemmat olivat Simo ja Elli (o.s. Snellman) Saarikoski. Hänellä oli myös vanhempi veli Ismo ja nuoremmat sisaret Sirkka ja Inkeri. Saarikoski kävi koulua Helsingin normaalilyseossa, jossa hänen koulutovereitaan ja hyviä ystäviään olivat Matti Klinge ja Anto Leikola [2].

Saarikoski julkaisi runokokoelmia vuodesta 1958 lähtien tasaisesti kuolemaansa saakka. 1960-luvulla hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua erottautuen yhä enemmän muusta suomalaisesta modernismista. Saarikoski itse kuvaili tyyliään demokraattiseksi tai dialektiseksi. [3]

Saarikoski pakinoi nimimerkillä Nenä Ylioppilaslehteen, Uuteen Suomeen ja Kansan Uutisiin. Pakinat ivasivat kirkkoa, armeijaa, politiikkaa ja kaikenlaista konservatiivisuutta. Saarikoski parodioi taitavasti virallisen Suomen juhlavaa kapulakieltä. Hän oli myös aktiivinen kommunisti ja pyrki eduskuntaan vuosina 1966 ja 1970 SKDL:n listoilta, mutta ei tullut valituksi.

Marraskuusta 1966 tammikuuhun 1967 Pentti Saarikoski oleskeli Prahassa. Hän muokkasi kokemuksesta omaelämäkerrallisen kirjan Aika Prahassa keväällä 1967. Postuumisti ajasta on julkaistu Prahan päiväkirjat vuonna 1998. Prahassa hän ylläpiti suhdetta syyskuussa 1966 tapaamaansa itäsaksalaiseen runoilija Sarah Kirschiin, jonka oli vaikea saada viisumia länteen.

Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista " julkkis", jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Se johti delirium-kohtaukseen ja sairaalahoitoon joutumiseen jo vuonna 1968 (ennen kohtausta hän ehti maalata Che Guevaran erään lausahduksen asuntonsa seinään: "Patria o muerte" – "Isänmaa tai kuolema"). Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea, ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.

Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä.

Saarikosken arkistoa löytyi Norjasta Mia Bernerin jäämistöstä, ja se talletettiin vuonna 2010 SKS:lle. Joukossa on tekstejä ja päiväkirjoja 1970-luvun loppupuolelta Saarikosken kuolemaan asti. [4]