Peili

Tämä artikkeli käsittelee heijastavaa pintaa. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Ruukku, peili ja peilistä heijastuva ruukun kuva.

Peili (vanh. kuvastin) on tekoperäinen heijastava pinta, joka on niin tasainen, että se voi muodostaa kuvajaisen. Tavallisin peili on kodeista löytyvä tasopeili. Siinä rinnakkaiset valonsäteet vaihtavat kokonaan suuntaa säteiden pysyen edelleen rinnakkaisina. Näin muodostetut kuvajaiset ovat ns. virtuaalisia kuvia eli valekuvia. Valekuva ei ole todellisten valonsäteiden vaan niiden jatkeiden muodostama, mutta se näyttää sijaitsevan peilin takana. Tasopeilin muodostama kuva on samankokoinen kuin alkuperäinen kohde.

Tasopeilit on valmistettu yleensä lasista, jonka takana on ohut alumiini- tai hopeapinnoite. Aikaisemmin peilit olivat kiiltäväksi hiottua metallia, mutta yleensä niiden teho oli heikohko ja hapettumisen takia etenkin hopeapeilejä piti hioa usein uudestaan kirkkaiksi.

Useissa optisissa laitteissa, kuten peilikaukoputkissa, heijastava alumiinipinnoite on kuitenkin peilin etupinnalla, siis lähempänä valon tulosuuntaa. Jos se olisi tuttuun tapaan lasin takapinnalla, lasi taittaisi valonsäteitä eri tavoin ja kuva vääristyisi hieman.

Muilla kielillä
العربية: مرآة
ܐܪܡܝܐ: ܡܚܙܝܬܐ
asturianu: Espeyu
Avañe'ẽ: Ñeangecha
azərbaycanca: Güzgü
تۆرکجه: گؤزگو
Bahasa Banjar: Caramin
Bahasa Indonesia: Cermin
Bahasa Melayu: Cermin
বাংলা: দর্পণ
Bân-lâm-gú: Kiàⁿ
Basa Jawa: Pengilon
Basa Sunda: Kaca eunteung
беларуская: Люстра
беларуская (тарашкевіца)‎: Люстра
bosanski: Ogledalo
brezhoneg: Melezour
български: Огледало
català: Mirall
Чӑвашла: Тĕкĕр
čeština: Zrcadlo
Cymraeg: Drych
dansk: Spejl
Deitsch: Schpiggel
Deutsch: Spiegel
eesti: Peegel
Ελληνικά: Κάτοπτρο
English: Mirror
эрзянь: Чавачамо
español: Espejo
Esperanto: Spegulo
euskara: Ispilu
فارسی: آینه
français: Miroir
Gaeilge: Scáthán
galego: Espello
한국어: 거울
հայերեն: Հայելի
हिन्दी: दर्पण
hrvatski: Zrcalo
Ido: Spegulo
Ilokano: Sarming
italiano: Specchio
עברית: מראה
ಕನ್ನಡ: ಕನ್ನಡಿ
ქართული: სარკე
қазақша: Айна
Kreyòl ayisyen: Glas (pou gade)
kurdî: Awêne
Latina: Speculum
latviešu: Spogulis
lietuvių: Veidrodis
Limburgs: Spegel
lumbaart: Spegg
magyar: Tükör
македонски: Огледало
മലയാളം: കണ്ണാടി
मराठी: आरसा
Mìng-dĕ̤ng-ngṳ̄: Giáng
Mirandés: Speilho
မြန်မာဘာသာ: ကြည့်မှန်
Nāhuatl: Tezcatl
Nederlands: Spiegel (optica)
Nedersaksies: Spegel
नेपाली: ऐना
नेपाल भाषा: न्हाय्‌कं
日本語:
norsk: Speil
norsk nynorsk: Spegel
Nouormand: Mireus
occitan: Miralh
oʻzbekcha/ўзбекча: Koʻzgu
ਪੰਜਾਬੀ: ਸ਼ੀਸ਼ਾ
پښتو: هينداره
polski: Lustro
português: Espelho
română: Oglindă
Runa Simi: Rirpu
русский: Зеркало
русиньскый: Зеркало
sicilianu: Specchiu
සිංහල: දර්පණ
Simple English: Mirror
سنڌي: آرسي
slovenčina: Zrkadlo
slovenščina: Zrcalo
کوردی: ئاوێنە
српски / srpski: Ogledalo
srpskohrvatski / српскохрватски: Ogledalo
svenska: Spegel
తెలుగు: దర్పణం
Tiếng Việt: Gương
тоҷикӣ: Оина
ᏣᎳᎩ: ᏓᏎᏘ
Türkçe: Ayna
українська: Дзеркало
اردو: آئینہ
vepsän kel’: Zerkol
Võro: Piigli
Winaray: Espiho
吴语: 平面镜
ייִדיש: שפיגל
粵語:
žemaitėška: Zelkorios
中文: