Muinaiskreikka

Kreikan kielen
historia

(katso myös: Kreikkalainen kirjaimisto)
Alkukreikka
(n. 2000 eaa.)
Mykenen kreikka
(n. 1600–1100 eaa.)
Muinaiskreikka
Homeerinen kreikka
Klassinen kreikka (n. 800–300 eaa.)
Koinee-kreikka (n. 300 eaa. - 330)
Bysantin kreikka
(n. 330–1453)
Nykykreikka
(1453-)
Codex Laudianus, käsikirjoitus 600-luvulta. Ote Raamatun Apostolien teoista. Vasemman puoleinen palsta on latinaksi, oikeanpuoleinen kreikaksi.

Muinaiskreikka on indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuuluvan kreikan kielen historiallinen kehitysvaihe. Laajimmassa merkityksessään muinaiskreikka voi tarkoittaa kaikkia nykykreikkaa edeltäviä vaiheita, mutta useimmiten sillä viitataan erityisesti antiikin aikana käytettyyn kreikkaan. Tuolloin kreikkalainen kielialue oli huomattavasti nykyistä laajempi ja kreikka oli pitkään koko itäisen Välimeren lingua franca.

Kreikan kielellä on ollut monia kehitysvaiheita ja selvien rajojen vetäminen on jossain määrin mielivaltaista. Yleisesti nyky- ja muinaiskreikka erotetaan toisistaan, koska ajan kuluessa tapahtuneet muutokset ovat olleet merkittäviä. Muinais- ja nykykreikan välistä eroa voitaisiin verrata latinan ja sen suorimman seuraajan, italian, väliseen eroon.

Varhaisimmat säilyneet kreikankieliset tekstit on kirjoitettu noin 3 400 vuotta sitten. Kiinaa lukuun ottamatta minkään muun yhä elävän kielen historia ei ole dokumentoitu yhtä pitkältä ajanjaksolta. Muutenkin kreikan kielen merkitys länsimaiselle kulttuurille on ollut valtava. Antiikin Kreikan kulttuuri vaikutti ratkaisevasti länsimaiseen kulttuuriin ja kreikan kielellä on kirjoitettu lukuisia maailmanhistorian merkittävimpiin kuuluvia teoksia. Lainasanojen muodossa muinaiskreikka on edelleen vahvasti läsnä kaikissa eurooppalaisissa nykykielissä.

Kreikan kielen kehitysvaiheet

Varhaisvaiheet

Pääartikkeli: Alkukreikka

Selkeää syntyajankohtaa kreikan kielelle ei ole mahdollista määrittää. Kuten kaikki muutkin indoeurooppalaiset kielet, kreikka on kehittynyt indoeurooppalaisesta kantakielestä, joka jakautui eri kieliryhmiin mahdollisesti kolmannella vuosituhannella eaa. Kreikka muodostaa indoeurooppalaisen kielikunnan sisällä oman erillishaaransa eikä sillä ole muita lähisukulaisia kuin korkeintaan muinainen makedonia, sikäli kuin sitä ei lasketa kreikan murteeksi. Maantieteellisesti katsoen kreikan kielen ydinalueet vakiintuivat noin vuoden 2000 eaa. tienoilla, kun kreikkalaisten esivanhemmat saapuivat nykyisen Kreikan alueelle. Näistä varhaisvaiheista ei ole olemassa minkäänlaista kirjallista lähdeaineistoa, vaan kaikki tiedot perustuvat myöhempiin johtopäätöksiin.

Kreikkalainen kirjaimisto on peräisin seemiläisiltä kansoilta, yleensä alkuperäksi on arvioitu varhaista foinikialaisten kirjaimistoa, jota muokattiin kreikkaan sopivammaksi muun muassa luomalla vokaalit. Kreikkaa on todennäköisesti kirjoitettu aluksi seemiläisten kielten tapaan oikealta vasemmalle, mutta hyvin varhain kirjoitussuunta on kääntynyt. [1] Kirjoitussuunnan kääntymisen seurauksena useat kirjaimet myös kääntyivät. [2]

Mykeneläinen kreikka

Pääartikkeli: Mykeneläinen kreikka

Varhaisimmat dokumentit ajoittuvat 1300-luvulle eaa., ja ne on kirjoitettu mykeneläisellä lineaari B-kirjoituksella. Kirjoituksen käyttö oli tuohon aikaan vielä hyvin rajoittunutta, joten kreikan tätäkään kehitysvaihetta ei tunneta yhtä hyvin kuin myöhempiä. Monet säilyneet tekstit ovat erittäin lyhyitä, esimerkiksi amforoiden kylkeen kaiverrettuja, sisältöä kuvaavia sanoja. Joidenkin palatsien arkistoista on löytynyt pidempiäkin tekstejä, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi luetteloita palatsin varastossa olevista tavaroista tai muita samantapaisia tekstejä, jotka eivät ole kielen rakenteen analyysin kannalta kovin antoisia. Mykeneläisen kulttuurin tuhouduttua 1100-luvulla eaa. lineaari-B-kirjoitus painui unohduksiin ja lähteet katoavat taas pitkäksi aikaa.

Muinaiskreikka

Kirjallisia lähteitä on taas käytettävissä sen jälkeen kun kreikkalaiset noin vuoden 800 eaa. paikkeilla olivat omaksuneet foinikialaisen aakkoston ja kehittäneet siitä kreikkalaisen aakkoston. Juuri tästä alkaa se kehitysvaihe, johon useimmiten viitataan termillä ”muinaiskreikka”. Muinaiskreikka voidaan vielä tarkemmin jaotella kahteen pääryhmään: klassisen ajan kreikkaan lukuisine murteineen ja hellenistisen ajan koinee-kreikkaan.

Klassinen kreikka

Pääartikkeli: Klassinen kreikka

Klassisena aikana kreikka ei ollut yhtenäinen kieli, vaan se jakaantui useaan eri murteeseen, joiden keskinäinen ymmärrettävyys oli joskus heikkoa. Sivistyneistö pystyi kuitenkin useimmiten kommunikoimaan keskenään. Murteisiin kuuluivat Arkadiassa ja Kyproksella puhuttu Arkado-kyproslainen murre, Etelä- ja Länsi-Kreikassa puhuttu doorilainen murre (johon lasketaan usein myös niin sanotut luoteismurteet), Lesboksen saarella ja Vähän-Aasian rannikon pohjoisosissa puhuttu aiolialainen murre sekä Vähän-Aasian rannikon eteläosissa puhuttu joonialainen murre, josta Attikassa puhuttu attikalainen murre on kehittynyt.

Yhtenäistä kirjakieltä ei vielä ollut, vaan murteita käytettiin myös kirjallisuudessa. Esimerkiksi kuorolyriikka oli yleensä kirjoitettu doorilaisella murteella. Homeroksen eepokset on kirjoitettu taiteellisella sekakielellä, jossa yhdistyy monen eri murteen ja aikakauden vaikutus ja jota kukaan ei puhunut sellaisenaan. Arvostetuimpaan asemaan nousi attikalainen murre, jota pidetään kreikan kaikkein ”klassisimpana” muotona ja jolla suurin osa kaikkein kuuluisimmista kreikankielisistä teoksista on kirjoitettu. Se on myös juuri se kreikan muoto, jota myöhempinä aikoina on opetettu kouluissa klassisena kielenä.

Koinee

Pääartikkeli: Koinee

Hellenistisellä ajalla, itsenäisten kaupunkivaltioiden menetettyä merkityksensä ja koko itäisen Välimeren kasvaessa yhdeksi yhtenäiseksi kulttuuripiiriksi, vanhat murre-erot alkoivat tasoittua. Syntyi uusi yleiskieli, jota kutsuttiin nimellä ”koinee” (he koine dialektos, yhteinen murre). Sitä voidaan luonnehtia yksinkertaistetuksi versioksi attikalaisesta murteesta, ja se on pääosin ymmärrettävää nykykreikkalaisillekin. Koinee säilytti asemansa itäisen Välimeren valtakielenä myös Rooman valtakunnan aikana ja siitä tuli Uuden testamentin kieli ja kirkon yleiskieli. Kaunokirjallisuudessa kuitenkin pyrittiin välttämään uutta puhekieltä ja pidettiin pitkälti kiinni attikalaisesta murteesta (Tätä tyyli-ihannetta kutsutaan attikismiksi.). Näin sai alkunsa kreikan kielelle aivan viime aikoihin asti niin leimaa-antava diglossia eli kahden toisistaan selvästi poikkeavan kielimuodon (kirjoitetun ja puhutun kielen) rinnakkaisuus. Koine-aikana elävä, puhuttu kieli koki suuria muutoksia ja muistutti jo roomalaisajalla äännemaailmaltaan enemmän nykypäivän kreikkaa kuin klassista kieltä.

Bysantin kreikka

Pääartikkeli: Bysantin kreikka

Bysantin valtakunnassa antiikin jälkeen käytettyä kreikkaa, niin sanottua keskikreikkaa, ei usein enää lasketa kuuluvaksi muinaiskreikkaan. Viimeiset merkittävät muinaiskreikaksi kirjoitetut teokset (esimerkiksi Prokopioksen historiateos) syntyivät 500-luvulla, minkä jälkeen valtakunnan ulkoinen ahdinko ja taloudellinen lama johtivat korkeakirjallisen tuotannon lakkaamiseen pitkäksi aikaa. Kreikankielisen Itä-Rooman ja latinalaisen Länsi-Rooman ajauduttua erilleen kreikasta oli tullut valtakunnan ainoa virallinen kieli, mutta kielen yleistä merkitystä heikensi se, että lännessä kreikan osaaminen hiipui. Bysanttilaiselle kreikalle on tunnusomaista, että kirjoitettu ja puhuttu kieli etääntyivät yhä kauemmas toisistaan. Kirjoitettu kieli pyrittiin pitämään ”puhtaana” muinaiskreikkana, mutta puhuttu kieli oli sekä ääntämykseltään että kieliopiltaan jo huomattavasti lähempänä nykykreikkaa.

Kohti nykykreikkaa

Pääartikkeli: Nykykreikka

Turkkilaisten osmanien vallattua Konstantinopolin vuonna 1453 Bysantin valtakunta lakkasi olemasta ja samoin lakkasi kreikan opettaminen kouluissa. Tämä johti kirjakielen käytön tyrehtymiseen vuosisadoiksi, mikä oli omiaan entisestään höllentämään puhutun kielen suhdetta kirjoitettuun kieleen eli käytännössä muinaiskreikkaan. Näin syntyi vähitellen Kreikassa nykyään puhuttu dimotiki. Toisaalta lännessä muinaiskreikka koki eräänlaisen renessanssin, mikä johtui osaltaan siitä, että bysanttilaisen ja italialaisen älymystön kesken oli 1300-luvulta lähtien alkanut olla yhteyksiä, ja useat kreikkalaiset oppineet opettivat kieltään renessanssi-Italian opin keskuksissa. Osmanivalloitusten yhteydessä suuri määrä bysanttilaisia oli myös paennut turkkilaisia länteen. Kreikantaidot alkoivat taas yleistyä ja kirjapainotaidon keksimisen jälkeen varhaisimmat kreikkalaiset kirjat painettiinkin nimenomaan Länsi-Euroopassa. Myös Suomen yliopistopiireissä kreikka saavutti huomattavan aseman ja pelkästään vuosina 1648–1786 Turun akatemiassa kirjoitettiin lähes 400 tekstiä muinaiskreikaksi.

Muilla kielillä
العربية: لغة إغريقية
aragonés: Griego antigo
asturianu: Griegu antiguu
azərbaycanca: Qədim yunan dili
Bahasa Indonesia: Bahasa Yunani Kuno
беларуская (тарашкевіца)‎: Старажытнагрэцкая мова
Boarisch: Oidgriachisch
brezhoneg: Henc'hresianeg
català: Grec antic
čeština: Starořečtina
dansk: Oldgræsk
English: Ancient Greek
español: Griego antiguo
français: Grec ancien
Հայերեն: Հին հունարեն
interlingua: Greco ancian
íslenska: Forngríska
Lëtzebuergesch: Algriichesch
Limburgs: Aajdgrieks
македонски: Старогрчки јазик
Nederlands: Oudgrieks
олык марий: Акрет грек йылме
oʻzbekcha/ўзбекча: Qadimgi yunon tili
Piemontèis: Grech antich
Plattdüütsch: Ooltgreeksche Spraak
Simple English: Ancient Greek language
slovenčina: Starogréčtina
српски / srpski: Старогрчки језик
srpskohrvatski / српскохрватски: Starogrčki jezik
Türkçe: Grekçe
文言: 古希臘語
粵語: 古希臘文
Zazaki: Greki
中文: 古希臘語