Moon Jae-in

Moon Jae-in
문재인
Moon Jae-in May 2017.jpg
Etelä-Korean 12. presidentti
10. toukokuuta 2017 –
EdeltäjäPark Geun-hye
Kansanedustaja
2012-2017
Tiedot
Syntynyt24. tammikuuta 1953 (ikä 65)
PuolueMinjoo
PuolisoKim Jung-sook
Ammattijuristi
Allekirjoitus
Allekirjoitus

Moon Jae-in (s. 24. tammikuuta 1953) on eteläkorealainen poliitikko, entinen ihmisoikeusjuristi ja Etelä-Korean 12. presidentti. Hän toimi myös presidentti Roh Moo-hyunin avustajana. Moon oli Minjoo-puolueen ehdokas toukokuun 2017 presidentinvaalissa[1]. Hän sai äänistä 41,1 prosenttia, kun toiseksi eniten ääniä, noin 24 prosenttia, keräsi konservatiivien Hong Joon-pyo[2].

Moonin vanhemmat olivat pakolaisia pohjoisesta, jotka tulivat Etelä-Korean puolelle Korean sodan aikana. Moon aloitti oikeustieteen opinnot vuonna 1972, mutta joutui vankilaan osallistuttuaan presidentti Park Chung-heen vastaisiin mielenosoituksiin. Hän suoritti tutkintonsa loppuun vankeusaikanaan. Vuonna 1976 hän siirtyi suorittamaan asepalvelustaan. 1982 hän avasi Busanissa asianajotoimiston yhdessä Roh Moo-hyunin kanssa. Toimisto keskittyi ihmisoikeuksiin ja kansalaisoikeuksiin. Heistä tuli demokratialiikkeen keskeisiä jäseniä. Roh valittiin Korean presidentiksi vuonna 2003, ja Moonista tuli hänen läheinen avustajansa.[3]

Korruptiosta syytetty Roh teki itsemurhan vuonna 2009. Moon päätti jatkaa hänen uraansa, ja asettui presidenttiehdokkaaksi 2012. Hän hävisi täpärästi Park Geun-hyelle, mutta pääsi kansanedustajaksi. Keväällä 2017, kun Park joutui eroamaan ja maassa oli ennenaikaiset vaalit, Moon valittiin presidentiksi.[3]

  • lähteet

Lähteet

  1. Karttunen, Kirsti: Ennakkosuosikki Moon näyttää nousevan Etelä-Korean johtoon Yle Uutiset. 9.5.2017. Viitattu 9.5.2017.
  2. Demokraattipuolueen Moon Jae-in Etelä-Korean presidentiksi Turun Sanomat. 10.5.2017. Viitattu 13.5.2017.
  3. a b Moon Jae-in: Who is South Korea's new president? BBC. 9.5.2017. Viitattu 4.10.2017.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Moon Jae-in
Muilla kielillä
العربية: مون جاي إن
aragonés: Moon Jae-in
asturianu: Moon Jae-in
azərbaycanca: Mun Çje İn
Bahasa Indonesia: Moon Jae-in
Bahasa Melayu: Moon Jae-in
বাংলা: মুন জে ইন
Bân-lâm-gú: Moon Jae-in
беларуская: Мун Чжэ Ін
Bikol Central: Moon Jae-in
bosanski: Moon Jae-in
brezhoneg: Moon Jae-in
български: Мун Дже-Ин
català: Moon Jae-in
čeština: Mun Če-in
Deutsch: Moon Jae-in
Ελληνικά: Μουν Τζε-ιν
English: Moon Jae-in
español: Moon Jae-in
Esperanto: Mun Ĝe-In
euskara: Moon Jae-in
فارسی: مون جه-این
français: Moon Jae-in
客家語/Hak-kâ-ngî: Moon Jae-in
한국어: 문재인
հայերեն: Մուն Ջեին
हिन्दी: मून जे-इन
Interlingue: Moon Jae-in
íslenska: Moon Jae-in
italiano: Moon Jae-in
қазақша: Мұн Же Ен
Кыргызча: Мун Чжэ Ин
Latina: Mun Jaein
latviešu: Muns Čeins
Lëtzebuergesch: Moon Jae-in
lietuvių: Mun Džėinas
magyar: Mun Dzsein
Malagasy: Moon Jae-in
മലയാളം: മൂൺ ജി-ഇൻ
မြန်မာဘာသာ: မွန်ဂျေအင်း
Nederlands: Moon Jae-in
नेपाली: मून जे-इन
日本語: 文在寅
occitan: Moon Jae-in
oʻzbekcha/ўзбекча: Moon Jae-in
polski: Mun Jae-in
português: Moon Jae-in
русский: Мун Чжэ Ин
Simple English: Moon Jae-in
српски / srpski: Мун Џае Ин
srpskohrvatski / српскохрватски: Moon Jae-in
svenska: Moon Jae-in
Tagalog: Moon Jae-in
татарча/tatarça: Мун Чжэ Ин
Tiếng Việt: Moon Jae-in
Türkçe: Moon Jae-in
українська: Мун Чже Ін
吴语: 文在寅
粵語: 文在寅
中文: 文在寅