Luhta
English: Swamp

Tämä artikkeli käsittelee suotyyppiä. Sanan muut merkitykset ovat sivulla Luhta (täsmennyssivu).
Tervaleppäluhtaa Saksassa. Suomessa vastaavanlaisia luhtia on etelärannikolla.

Luhta eli vataja on tulvavaikutteinen suo, joka sijaitsee vesistön vaikutuspiirissä. Luhtia tavataan etenkin maankohoamisrannikolla, mutta myös järvien, jokien ja purojen tulvamailla. Luhtien puuntuottokyky on maan kosteuden vuoksi huono. Luhdat jaetaan puustoisiin luhtiin, pensaikkoluhtiin ja avoluhtiin.[1]

Samassa paikassa voi esiintyä kaikkia kolmea päätyyppiä: aivan rannassa sara-, osmankäämi- tai järviruokovaltaista avoluhtaa, sitten pajujen ja suomyrtin luonnehtimaa pensaikkoluhtaa ja lopuksi hieskoivu- ja leppävaltaista puustoista luhtaa. Luhdat ovat siis metsä- ja vesiekosysteemin vaihettumisvyöhykkeitä, joilla on hyvin suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle.[1] Maankohoamisrannikolla luhdan eri päätyypit edustavat usein maankohoamisen jälkeisen sukkession eri vaiheita.

Puustoisten luhtien pääpuulaji on tavallisesti tervaleppä, harmaaleppä tai hieskoivu. Luhdat ovat usein kulonkiertämiä eli alueita, jotka välttyvät metsäpaloilta, ja siksi arvokkaita metsäluonnon monimuotoisuudelle. Puustoisten luhtien pintakasvillisuudessa on usein samoja piirteitä kuin rehevien korpien lajistossa, ja toisinaan samalla kohteella voi olla useiden eri suotyyppien piirteitä. Tervaleppäluhdalle läheinen suotyyppi on tervaleppäkorpi, joka on luonnonsuojelulain tarkoittama arvokas elinympäristö.[1]

Pensaikkoluhdat ovat tavallisesti pajukkoisia. Avoluhdilla puolestaan vallitsevia kasvilajeja ovat muun muassa osmankäämi, järviruoko ja kaislat. Kun puhutaan "järvenrantakaislikosta", kyseessä onkin yleensä järviruokovaltainen luhta.[1]

Sekä pensaikko- että avoluhdat ovat linnuston kannalta erittäin tärkeitä alueilta. Puustoiset luhdat, joissa on paljon leppä- ja koivulahopuustoa, voivat olla pikkutikan tai valkoselkätikan elinympäristöjä. Rantaluhdat voivat lisäksi toimia vesistöjen suojavyöhykkeenä, joka voi pidättää hakkuuaukealta, ojitusalueelta tai pellolta valuvia humusaineita ja ravinteita. Luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset luhdat lasketaan metsälain tarkoittamiin arvokkaisiin elinympäristöihin. Niiden suojeluun pätevät samat perusperiaatteet kuin reheviin korpiin ja lettoihin. Maaperän muokkaaminen ja ojittaminen on metsälain nojalla kiellettyä.[1]

Perinteisessä maataloudessa luhdalla on tarkoitettu avoluhtaa, jolta on tehty heinää. Puustoisesta luhdasta on perinteisesti käytetty muita nimiä, kuten vataja tai rantalepikko. Heinäntekoon käytetyt luhdat ovat lähes kokonaan hävinneet maan eteläosista kuivatuksen, järvenlaskujen sekä jokien ruoppaamisen ja oikaisun takia.

  • lähteet

Lähteet

  • Luhta Siikajoen suoluontokeskus. Viitattu 19.6.2019.

Viitteet

  1. a b c d e Metsäekologia – Suotyypit – Luhta MetsäVerkko. Viitattu 19.6.2019.
Muilla kielillä
العربية: مستنقع
ܐܪܡܝܐ: ܐܡܝܫܐ
Bahasa Indonesia: Rawa
Bahasa Melayu: Paya
Bân-lâm-gú: Làm-tē
Basa Sunda: Rawa
brezhoneg: Geun
български: Мочурище
Чӑвашла: Шурлăх
eesti: Lodu
English: Swamp
euskara: Zingira
فارسی: باتلاق
français: Marécage
Gaeilge: Seascann
한국어:
հայերեն: Ճահիճ
हिन्दी: दलदल
ქართული: ჭაობი
latviešu: Dumbrājs
magyar: Ingóláp
македонски: Мочуриште
მარგალური: ჭყონჭყო
नेपाल भाषा: झ्वास्या
日本語: 沼地
олык марий: Куп
polski: Rozlewisko
саха тыла: Бадараан
shqip: Këneta
සිංහල: විල්ලු
Simple English: Swamp
српски / srpski: Бара
srpskohrvatski / српскохрватски: Lug
svenska: Träsk
татарча/tatarça: Сазлык
Winaray: Katunggan
中文: 树沼