Jean-Léon Gérôme

Taiteilija 65-vuotiaana
Jean-Léon Gérôme.

Jean-Léon Gérôme ( 11. toukokuuta 1824 Vesoul, Haute-Saône10. tammikuuta 1904 Pariisi) oli ranskalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä, joka vaikutti Ranskassa 1800-luvun akateemisen taiteen kultakaudella. Gérôme kuului kreikkalaisneoklassistien ryhmään ja toimi ryhmän keulakuvana. Töiden aiheet olivat usein joko klassiseen mytologiaan tai itämaiseen elämään perustuvia. Gérôme teki myös jonkin verran muotokuvia.

Elämän vaiheet

Varhaisvaiheet ja opinnot

Gérôme syntyi työläisperheeseen vuonna 1824. Nuorena hän opiskeli isänsä alaisena latinaa ja kreikkaa, muttei mitään moderneja kieliä, mikä harmitti Gérômea suuresti myöhemmin hänen huomatessaan, mikä etu kielistä oli matkustaessa. 16-vuotiaana hän oli suorittanut Bachelor of Letters -tutkinnon sekä oli saavuttanut keskinkertaista menestystä piirustuksessa. Hän menestyi huomattavasti paremmin kreikassa, latinassa ja historiassa.

Gérômen isän käydessä Pariisissa hän toi pojalleen tuliaisiksi laatikollisen öljyvärejä ja pienen Decampsin kuvan, jonka Jean-Leon kopioi tarkasti. Tästä innostuneena hän suuntasi opintonsa taiteeseen ja ryhtyi opiskelemaan piirustusta Claude-Basile Cariagen johdolla (Gérôme oli saanut muodollista opetusta piirtämisessä jo 9-vuotiaasta asti ja maalaamisessa 14-vuotiaasta). Cariage oli vaativa opettaja ja vannoi tiukan akateemisen taiteen nimiin. Hänen opetusmetodinsa pohjautuivat hyvin pitkälti 1800-luvun akateemisen taiteen perinteeseen, jossa oppilaat etenivät huolellisen harjoittelun jälkeen vaihe vaiheelta eteenpäin opiskelussa, mm. kehon eri mittasuhteiden opiskeluun käytettiin 4–5 vuotta aikaa. Samaan aikaan Paul Delarochen lapsuudenystävä, joka asui Vesoulissa, näki Gérômen Decampsin kopion. Hän kehui maalausta ja taivutteli Gérômen isän lähettämään poikansa Delarochen ateljeeseen. Alun perin Gérômen isä oli ollut taiteilijan uraa vastaan, koska arveli poikansa jäävän köyhäksi sillä tiellä, myös muu suku piti ajatusta varsin arveluttavana.

1840 Gérôme kuitenkin lähti opiskelemaan Ranskaan Académie Julianiin Paul Delarochen ateljeeseen. Delaroche oli aikansa tunnetuimpia historiamaalareita ja hänen ateljeensa oli maineikas. Gérôme sai opiskella isänsä luvalla ensimmäisen vuoden ajan sillä ehdolla, että hänen taidoissaan tapahtuisi kehitystä. Hän lunastikin nämä odotukset tekemällä onnistuneen kopion Zurbaranin maalauksesta. Gérôme lähetti maalauksen todisteeksi kehityksestään isälleen, joka tämän jälkeen lupasi antaa hänen jatkaa opiskeluaan.

Delarochen ateljeessa piirrettiin aamulla 5 tuntia samaa asentoa tai opettajan valitsemaa mallia ja lopun päivästä oppilaat työskentelivät omien projektiensa parissa, jotka kuuluivat myös opintosuunnitelmaan (mm. piirrosten kopiointia). Jokaiseen piirustukseen käytettiin viikko aikaa. Gérôme sai Delarochen ateljeessa paljon kannustavaa palautetta, sekä solmi monia ystävyyssuhteita ja vlla tästä summasta) Gérôme käytti paljon tästä rahasta ystäviensä ja tuttaviensa ruokkimiseen, jopa siihen pisteeseen saakka, että hänelle itselleen ei riittänyt ruokaa. Gérôme saavutti nopeasti omassa ystäväpiirissään johtajan aseman, anteliaisuutensa ja luontaisen charminsa avulla.

1843 Delarochen oppilas kuoli kaksintaistelun jälkimaininkien aiheuttaman masennuksen seurauksesta, pian tämän jälkeen myös Delarochen vaimo kuoli. Näiden onnettomuuksien jälkeen Delaroche päätti sulkea ateljeensa ja lähteä Roomaan. Näihin aikoihin Gérôme palasi lomalta Vesoulista vanhempiensa luota ja huomasi hämmästyksekseen, että ateljee oli suljettu. Hän kuitenkin sai kutsun lähteä mukaan Roomaan Delarochen ja tuoreen Prix de Romen voittajan E-J Dameryn kanssa. Myöhemmin Gérôme kuvasi tätä Roomassa viettämäänsä vuotta elämänsä onnellisimmaksi ajaksi. Hänellä ei ollut vielä suuria taitoja ja opittavaa oli paljon, Gérôme ei kuitenkaan masentunut tästä vaan nautti ajastaan Delarochen ohjauksessa. Hän teki useita harjoitelmia arkkitehtuurista, maisemista, figuureista ja eläimistä.

1844 hän palasi Pariisiin aloittaaksensa opinnot Charles Gleyren Ateljeessa hänen isänsä kehotuksesta. Gérôme ei puhunut myöhemmin juurikaan opinnoistaan Gleyresin ateljeessa, vaikka olikin listautuneena oppilaaksi aina vuoteen 1847 asti. Gleyresin vaikutus näkyy kuitenkin monissa Gérômen töissä.

Ura alkaa

Ennen varsinaisen uransa alkua Gérôme myi maalauksiaan ja teki tilauksesta mestarikopioita. 1846 hän ryhtyi Delarochen assistentiksi. Delaroche 1847 rohkaisi häntä osallistumaan salonkiin, jossa hän voitti kolmannen palkinnon maalauksellaan Kukkotappelu, jota voidaan pitää hänen varsinaisen uransa alkuna. 1848 Ranskan vallankumouksen aikaan hän toimi kansalliskaartin jäsenenä. Samana vuonna hän sai toisen palkinnon Pariisin salongissa maalauksistaan "The virgin, the infant Jesus and Saint" ja "Drunken Bacchus and Cupid". 1851 hän osallistui maalauksella "Greek Interior and Souvenir d'Italie", 1852 "Paestum" 1853 "An Idyll".

Mattokauppias (1887), 63,5 x 64,7 cm.

Menestys ja kuuluisuus

Ennen matkojaan Gérôme teki tilaustöitä yksityisille tilaajille ja Ranskan valtiolle. Hän sai myös Ranskan valtion myöntämää apurahaa. Hän matkusti 1854 Turkkiin Tonavan rannikolle ja 1857 Egyptiin. Siellä hän tutustui orientaaliseen elämäntapaan, josta tuli antiikinaiheiden kanssa tunnetuimpia hänen töidensä aiheita. Hän maalasi 1855 kolme suurta työtä "Pifferaro, paimen" "Venäläinen konsertti" ja yhden suuren historiallisen maalauksen. Töistä heijastui Gérômen edistyminen taiteilijana.

Egyptin matka kalastus-, metsästys- ja maalausmatkoineen antoi kimmokkeen Gérômelle suuriin orientaaliaiheisiin teoksiin. Näihin aikoihin hän alkoi nousta koko orientalistikoulukunnan keulakuvaksi, tarkkoine kuvauksineen Lähi-idästä ja Egyptistä.

Yleensä Gérôme osallistui salonkiin joka vuosi. Théophile Gautier kuvasi vuonna 1858, miten energisesti Gérôme valmistautui työskennellen vuorotellen monen yksityiskohtaisen maalauksen kanssa. Gérômella olikin tapana työskennellä vuosien ajan työstäen montaa maalausta samanaikaisesti. Hän osallistui 1859 salonkiin kuudella maalauksella, nämä maalaukset sinetöivät hänen maineensa taitavana ja arvostettuna maalarina. Vuosien 1857, 1859 ja 1861 salongit olivat Gérômen uran kannalta tärkeimmät.

Gérôme sai 1861 valmiiksi yhden uransa merkkipaaluista, 45 x 78 cm kokoisen maalauksen "Vanki", joka kuvasi joen yli soudettavaa vankia. Realistina Gérôme oli siirtynyt objektiivisempaan observointiin historiallisissa kuvaelmissa romanttisen liioittelun sijaan. Maalauksesta tulikin 1800-luvulla tunnettu erinäisten painokuvien ja valokuvajäljennösten ansiosta. Hän myi taulun 5 500 frangin hintaan Nantesin museolle. Myöhemmin hän koetti ostaa sitä takaisin 15 000 frangin hintaan myydäkseen sen 30 000 frangilla amerikkalaiselle keräilijälle. Museo kieltäytyi myymästä. Myöhemmin hän sai luvan viedä maalaukseen salonkiin, jossa se saavutti suuren suosion. Gérôme sai myös luvan maalata alkuperäisestä kopion, jonka hän myöhemmin myi 20 000 frangin hintaan amerikkalaiselle keräilijälle.

Naimisiin meno ja uran keskivaihe

1861 Gérôme suunnitteli kahdeksan kuukauden matkaa Lähi-itään ja Egyptiin, jonka jälkeen hän aikoi mennä vihille välittäjänsä tyttären kanssa. Hän ajautui kuitenkin odottamattomasti kaksintaisteluun matkaa ennen pidetyissä juhlissa. Tuntemattoman miehen kanssa vaihdetut sanat riistäytyivät kaksintaisteluksi pistooleilla. Luoti osui Gérômea ranteeseen ja upposi sieltä hänen olkapäähänsä. Taistelussa olisi voinut käydä huomattavasti pahemminkin, mutta paikalle saapuneen lääkärin neuvo juuri ennen ottelua: ”Seiso sivuttain” luultavasti pelasti Gérômen hengen. Hän päätti tästä huolimatta lähteä Egyptiin, mistä hän lähtisi vielä kohti Syyriaa. Haavat paranivat maalarin onneksi matkalla ja takaisin tultuaan hän nai Marie Goupillin, joka oli kuuluisan taidevälittäjän Adolphe Goupilin tytär. Avioliitto oli pitkä ja kukoistava, sen aikana he saivat neljä tyttöä ja yhden pojan.

1864 École des Beaux-Artsiin (Ranskan valtion taideakatemia) haettiin kolmea uutta opettajaa, joista jokainen perustaisi oman ateljeensa, jonne otettaisiin 16 oppilasta. Gérômea pyydettiin yhdeksi uusista opettajista ja hän suostui. 1863 salongin sääntöjä oli muutettu, niin että taiteilijat saivat asettaa ehdolle vain kolme työtä ja valittujen töitten lukumäärää oli vähennetty radikaalisti. Tämä oli johtanut myös Beaux-Artsin rakennemuutokseen.

1864 Hän osallistui "The Almeh" tai "The Belly Dancer" -töillä salonkiin ja 1867 töillä "The head of the Rebel Beys at the Mosque el Assaneyn in Cairo" ja "Slave Market". Samana vuonna hän osallistui maailmannäyttelyyn, johon hän valitsi 12 parasta työtään ja myös viimeisteli kuuluisan maalauksen "Dead Caesar".

Yhteiskunta ja markkinoiden muutos

Valtion palvelijana Ecole des Beaux-Artsissa, kansalliskaartin jäsenenä ja töittensä imperialistisen sanoman vuoksi hän oli valtion ja kuningasperheen suuressa suosiossa, vaikka loppuaikoina edes kuningasperheellä ei ollut varaa ostaa maalauksia häneltä.

Hän menestyi 1868 salongissa maalauksilla "The Death of Marshall Ney" ja "Golgotha". Menestys 1869 salongissa ei taas ollut kovinkaan suuri. Hän esitteli ainoastaan kaksi pientä orientaalimaalausta ja yhden yksityiskohtaisen piirroksen.

1870 Hänen oli paettava Ranskasta Saksan hyökkäystä. Hän jätti 1868 matkoilla hankkimansa rekvisiitat, maalit, siveltimet ja telineet kotiin. Pakkasi ainoastaan tarpeellisen ja otti vaimonsa ja lapsensa mukaan paetakseen Englantiin, Lontooseen sodan ajaksi. Englannissa hän sai nopeasti koottua maalaustarvikkeet ja rekvisiitat, ja vuokrattua italialaisia miehiä malleiksi esittämään bashi-bazouk-sotilaita. Englannissa hänet nimitettiin kuninkaallisen akatemian ulkomaan kunniajäseneksi. Hän lähti takaisin Ranskaan 1871 ja huomasi että kolme tykin ammusta oli osunut hänen taloonsa, hajottaen osan katosta. Suuria töitä ei valmistunut Englannista paluun jälkeen, Gérôme täytyi korjata perheensä omaisuutta, sekä omaa mainettaan, joka oli jokseenkin kärsinyt hänen asioidessaan hävinneen kuningasperheen kanssa. Hän jatkoi matkojaan Lähi-itään hyvin pian. Gérôme kävi Turkissa 1871 ja 1873 matkusti Espanjan kautta Algeriaan Gustave Boulangerin ja kolmen oppilaansa kanssa.

Markos Botsaris (1874) 70x54cm

1874 Salonkiin hän halusi puhdistaa mainettaan ja maalasi barokkiaiheisia maalauksia antiikki- tai orientaalimaalausten sijaan. Maalaukset olivat "The Rex Tibicen" ja "L'Eminence Grise". Näistä Tuomaristo antoi Gérômelle kultamitalin. Hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan mitalia (4 000 frangin arvoista) vastaan, vaan antoi sen Ecole des Beaux-Artsin opiskelijarahastolle. Talon ja maineen korjaaminen olivat vieneet suurimman osan hänen ajastaan 1869–1873.

1875 Gérômen tuotanto kääntyi pienikokoisemmaksi ja yksinkertaisemmaksi niin aiheeltaan kuin kompositioltaan. Toisen valtakunnan romahtamisen jälkeen yhteiskuntarakenne ei enää mahdollistanut suurten historiamaalausten kysyntää. Vaikka maalauksia meni silti vielä jonkin verran kaupaksi rikkaille yksityiskeräilijöille Amerikkaan, hän työskenteli suurimaksi osaksi pienten maalausten parissa.

Samana aikakautena hän siirtyi itselleen uudelle taiteen alalle kuvanveistoon. Hän toteutti pieniä eläinveistoksia Fremietin avustuksella, joka oli hänen ystävänsä ja eläinanatomian asiantuntija. 1878 salongissa hän esittelikin "Pollice Verso" -maalaukseensa perustuvan kahden hahmon, aidossa mittakaavassa toteutetun pronssiryhmän. 1881 salongissa hän esitteli ison marmoriveistoksen. Samana aikakautena hän esitteli myös kaksi maalausta roomalaisesta orjakaupasta ja yhden kristityistä marttyyreistä roomalaisella areenalla, joka on "Pollice Verson" kanssa nykypäivänä esiintyvistä maalauksista kaikkein yleisimmin käytetty kuvituksina. Geromen matkan Espanjaan 1883 Granadaan Alhambran linnakkeeseen sanotaan olleen innoituksena "The Christian Martyrs' Last Prayers" maalaukselle.

Vanhuus

Vuodesta 1884 vuoteen 1891 Gérôme menetti monta läheistään. Hänen isänsä kuoli 1884. Samana vuonna velipuoli ja vaimon isä. 1886 Gérômen läheinen ystävä Paul Baudry ja 1888 Gustave Boulanger kuolivat. Ystäviensä tuella (Fremiet, Meissonier ja Bonnant) hän jaksoi ruveta taas työskentelemään. 1889 riehunut flunssa oli viedä myös Gérômen hengen, mutta hän kuitenkin selvisi, parantuen hitaasti. Kaksi muutakin onnettomuutta olivat lähellä viedä hänen henkensä, kaasuvuoto ja pronssivaasin putoaminen hyllyltä. Sairaanakin ollessaan Gérôme vaati, että hänen sänkynsä viereen tuodaan patsas jota hän voi muotoilla, koska jos hän kuolisi, hän halusi kuolla työskennellessään.

Näinä vuosina hän koetti työskennellä kaiken mahdollisen ajan minkä kykeni surultaan ja sairauksiltaan. Maalausten aiheet olivat realistisempia ja aikakauden symbolistien innoittamana hieman entisiä teoksia runollisempia ja dramaattisempia. 1887 salonkiin hän valmisti aitoon mittakaavaan toteutetun marmoripatsaan "Omphale", jonka anatomiseen tarkkuuteen hän oli itse todella tyytyväinen. Kolme vuotta myöhemmin hän valmisti kaksi samantyyppistä naisfiguuria, toisen aitoon mittakaavaan ja toisen hieman suuremmaksi: "Tanagra" ja "Bellona". 1892 salonkiin hän osallistui maalauksella "The Pygmalion and Galatea", jossa kuvanveistäjä ojentuu suutelemaan kivestä veistämäänsä malliaan, joka herää eloon. 1892 hän teki monta tilausmuotokuvapatsasta. Patsaista monet olivat teknisiä taidonnäytteitä, poikkeuksena ainoastaan Sarah Bernhardtin muotokuva joka edusti Gérômen tuotannossa epätavallisempaa tyyliä. Gérôme työskentelikin paljon veistosten parissa 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa, vaikkakin teki myös maalauksia samaan aikaan. Hän palkkasi itselleen kuvanveistoassistentin Emile Decorhementin auttamaan häntä aikataulujen ja raskaitten valuprosessien kanssa. Myöhempiä tärkeitä maalauksia olivat 1899 "Frederick the Great"" jota hän itse piti parhaimpana veistoksenaan, 1900 "Caesar Crossing the Rubicon" 1901 ja "Washington". Viimeisimpiin veistoksiin kuului myös vuonna 1902 salongissa esitelty kotka.

Viimeiset vuodet

Viimeisiä vuosinaan 1900-luvun alkupuolella Gérômen kuvailtiin olevan vielä elinvoimainen ja impulsiivinen. Hän aloitti vanhaan tapaansa kello kahdeksan työskentelyn, piti viidentoista minuutin lounastauon ja jatkoi työskentelyä auringonlaskuun. Hän aikoi vielä viimeisinä kuukausinaan esitellä yleisölle uuden "Corinthia"-patsaansa. Kuitenkin sisäkkö löysi hänet kuolleena 10. tammikuuta 1904. Edellisenä päivänä hän oli ehtinyt suunnitella matkaa Monte Carloon oppilaansa Dagnan-Bouveretin kanssa. Tammikuun 13. päivänä pidettiin hautajaiset ja Gérôme haudattiin Montmartren hautausmaalle "Sorrow"-patsaan juurelle, jonka hän oli valauttanut pojalleen Janille. Vielä Gérômen kuoltua hänen veistoksensa "Corinthia" ja toinen pronssinen veistos "Metal Worker" esiteltiin Pariisin salongissa 1904.

Gérômen jäämistö arvioitiin 1 007 760 frangin arvoiseksi. Siihen kuului vanhojen mestarien maalauksia ja Gérômen aikalaisten teoksia kuten Fremietin ja Baryen pronsseja, Ingresin lyijykynämuotokuvia, Daumierin, Fortunyn, Bridgmanin, Aubletin, Raffetin, Guillaumetin, Cormonin, Detaillen, Jalabretin ja muiden öljyväritöitä. Harvinaisin osa jäämistöstä oli studiorekvisiitta, johon kuului pistooleja, kiväärejä, miekkoja, kilpiä, 10 kpl orientaalisia satuloita, 52 paria erilaisia kenkiä ja 173 erilaista pukua.

Myöhemmin Aime-Morot sai tilaustyönä Ranskan hallitukselta valmistaa muistomerkki Gérômen muistolle. 1909 muistomerkki paljastettiin. Se esitti Gérômea studiossaan työstämässä "The Gladiators" -teosta. Toisen maailmansodan jälkeen teos vietti pitkän ajan varastossa pölyyntymässä. Nyt se on nostettu uudelleen näytteille Musee d'Orsayhin

Muilla kielillä
Bahasa Indonesia: Jean-Léon Gérôme
беларуская: Жан-Леон Жэром
Ελληνικά: Ζαν-Λεόν Ζερόμ
한국어: 장레옹 제롬
مازِرونی: ژان لئون ژروم
norsk nynorsk: Jean-Léon Gérôme
Simple English: Jean-Léon Gérôme
slovenčina: Jean-Léon Gérôme
српски / srpski: Жан-Леон Жером
srpskohrvatski / српскохрватски: Jean-Léon Gérôme
українська: Жан-Леон Жером