Italia
English: Italy

Tämä artikkeli käsittelee nykyistä valtiota. Italian muista merkityksistä katso täsmennyssivu. Tänne ohjaava ”Italian tasavalta” voi tarkoittaa myös Napoleonin ajan vasallivaltiota.
Italian tasavalta
Repubblica Italiana
Italian lippu Italian vaakuna
lippu vaakuna

Italian sijainti Euroopan unionin alueella
Italian sijainti Euroopan unionin alueella

Valtiomuototasavalta
PresidenttiSergio Mattarella [1]
PääministeriGiuseppe Conte
Pääkaupunki12°29′E
Muita kaupunkejaMilano (1 344 110 as.), Napoli (970 214 as.), Torino (890 529 as.), Palermo (674 435 as.), Genova (586 655 as.), Firenze (382 808 as.), Bologna (375 935 as.), Bari (326 344 as.), Venetsia (263 352 as.)
Pinta-ala
– yhteensä301 338 [2] km² (sijalla 70)
– josta sisävesiä2,4 %
Väkiluku (2019)60 360 000 [3] (sijalla 23)
– väestötiheys200,3 / km²
– väestönkasvu-0,2 % [4] % (2018)
Viralliset kieletitalia1
Valuuttaeuro (EUR)
BKT
– yhteensä1 989 miljardia USD [5] (sijalla 10)
– per asukas32 950 USD [5]
HDI (2014)0,873 [6] (sijalla 27)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous1,9 [2] %
– teollisuus25,3 [2] %
– palvelut72,8 [2] %
AikavyöhykeUTC+1
– kesäaikaUTC+2
Itsenäisyys
yhdistyminen

17. maaliskuuta 1861
LyhenneIT
– ajoneuvot:I
– lentokoneet:I
Kansainvälinen
suuntanumero
+39
KansallislauluFratelli d'Italia
Edeltäjä(t)Italian kuningaskunnan lippu Italian kuningaskunta

1Joillakin alueilla myös muita virallisia kieliä.

Italian tasavalta (ital. Repubblica Italiana) eli Italia (ital. Italia) on tasavalta Etelä-Euroopassa Välimereen työntyvällä Apenniinien niemimaalla ja lähisaarilla. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 60,4 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta ja Slovenia. Kääpiövaltiot San Marino ja Vatikaani ovat Italian alueen ympäröimiä, kun taas Italiaan kuuluva eksklaavi, Campione d’Italia, on Sveitsin alueen ympäröimä. Saapasta muistuttavan ulkomuotonsa vuoksi Italiaa kutsutaan ”saapasmaaksi”.

Italian pääkaupunki on Rooma. Muita historiallisesti tai nykyisin merkittäviä kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Useimmat italialaiset puhuvat äidinkielenään italiaa, ja maassa puhutaan myös monia muita kieliä. Italian suurin uskontokunta on katoliset.

Nykyinen Italian alue on ollut muinoin Rooman valtakunnan ydinaluetta. Imperiumin hajottua vuonna 476 alue jakautui lukuisiin pieniin ruhtinaskuntiin. Italian valtio perustettiin 1861. Italia on sekä EU:n että Naton perustajajäsen.

Italian ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2019 on Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan noin 2,44 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[5]

Maantiede ja luonto

Italian kartta

Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppeihin sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian salmiin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Välimeren suurimmat saaret Sisilia ja Sardinia sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna ja Napolin lähistöllä on Vesuviuksen tulivuori.

Italia voidaan jakaa kolmeen alueeseen, joilla on erilaiset maastonmuodot ja ilmasto: Alppien etelärinteet, Pojoen laakea laakso sekä vuoristoinen niemimaa ja Sisilian ja Sardinian saaret.[7]

Italian Alpit kohoavat 3 500 metriin, ja niiden ilmasto muistuttaa Sveitsin vuoristoilmastoa, mutta sadetta saadaan enemmän. Eniten sataa kesällä, ja ukkosia esiintyy keväästä syksyyn. Pojoen laaksossa ja muualla pohjoisen tasangolla on tasaista viljelymaata. Kesät ovat kuumia ja aurinkoisia, talvet kylmiä ja usein sumuisia. Pitkän ja kapean niemimaan keskellä Apenniinit kohoavat 1 800 metriin. Ylhäällä on talvisin kylmää, sateista ja usein lunta. Rannikoilla on tyypillinen välimerenilmasto: lauhkeat talvet ja kuumat, usein kuivat kesät.[7]

Vuonna 2007 Italian pinta-alasta noin 34 prosenttia oli metsien peitossa.[8] Kaksi kolmasosaa metsistä on lehtimetsää, pääasiallisina lajeina pyökki, tammet, poppelit ja kastanja. Havupuista tärkeimmät ovat männyt, metsäkuusi ja euroopanlehtikuusi. 60 prosenttia metsistä on talousmetsää, loput on joko suojeltu tai niiden hyödyntäminen on taloudellisesti kannattamatonta. Aarniometsän osuus on hyvin pieni, suurin osa on puoliksi luonnontilaista metsää, jossa mukana on tulokaslajeja kuten poppeleita. Viljellyissä metsissä kasvaa myös douglaskuusta, montereynmäntyä ja eukalyptusta.[9]

Italiassa on 24 kansallispuistoa. Suurimmat niistä ovat yli 180 000 hehtaarin laajuiset Pollinon kansallispuisto Calabriassa ja Cilenton ja Vallo di Dianon kansallispuisto Campaniassa.[10]

Historiaa

Pääartikkeli: Italian historia

Varhainen historia

Fransiskus Assisilaisen basilika.

Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin. Osaa alueesta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös ranskalaisilla normanneilla oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.[11]

Wienin kongressin Napoleonin sotien jälkeen tekemän aluejaon jälkeen nykyisen Italian alueella oli kuusi valtiota: Molempain Sisiliain kuningaskunta, Kirkkovaltio, Toscanan suurherttuakunta, Parman herttuakunta, Modenan ja Reggion herttuakunta ja Sardinian kuningaskunta, johon Sardinian lisäksi kuului Pohjois-Italiassa alueita myös mantereella. Venetsian seutu ja Pojoen laakso kuuluivat Itävaltaan.[12]

Yhtenäisen valtion synty

Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta, niin sanotussa risorgimentossa. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävallalta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti Molempain Sisiliain kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset herttuakunnat Toscana, Parma ja Modena liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin 1861.[13] Torinosta, Sardinian kuningaskunnan pääkaupungista, tuli Italian valtion ensimmäinen pääkaupunki, mutta 1865 pääkaupunki siirrettiin Firenzeen. Italia osallistui Preussin–Itävallan sotaan ja pystyi valtaamaan Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Saksan–Ranskan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.[12]

Itsenäinen Italia pyrki suurvaltojen joukkoon, mutta jäi, vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään, ”pieneksi suurvallaksi”. Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa (kolmiliitto).[14]

Maailmansodat

Mussolini propagandajulisteessa.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta-Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liitettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muuttivat Italian yksipuoluediktatuuriksi.[15]

Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Huhtikuussa 1939 Italia valloitti myös Albanian, joka joutui protektoraattina Italian yhteyteen. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikkuhiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toiseen maailmansotaan Italia liittyi julistamalla sodan Ranskalle ja Isolle-Britannialle 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtyyn hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta Britannia ja Yhdysvallat kuitenkin tunkeutuivat Italiaan vuonna 1943, mikä pakotti Italian pian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Mussolini kuoli yrittäessään paeta Saksan miehittämästä osasta Italiaa ja rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.[16]

Nykyinen tasavalta

Toisen maailmansodan jälkeen Italia joutui luopumaan Afrikan alueistaan sekä Fiumesta ja Istriasta. Valtiomuoto muutettiin kansanäänestyksellä 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi, ja vuonna 1948 tuli voimaan uusi perustuslaki.[17]

1950- ja 1960-luvuilla maan pohjoisosa teollistui voimakkaasti, mistä on puhuttu jopa Italian talousihmeenä, mutta maan eteläosan kehitys oli hitaampaa.[18] Vuonna 1951 Italia liittyi Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön ja vuonna 1955 YK:hon. Vuonna 1957 siitä tuli yksi Euroopan yhteisön perustajajäsenistä.[17]

1970- ja 1980-luvuilla Giulio Andreotti oli pääministerinä yhteensä seitsemän kertaa. 1970-luvulla sekä äärivasemmistolaiset Punaiset prikaatit että äärioikeistolaiset ryhmät surmasivat ihmisiä terroriteoillaan. Katolisen kirkon valtiollinen asema mureni vähitellen, abortti sallittiin 1978 ja kirkko menetti valtionkirkon aseman 1984.[17]

1990-luvulla maata ravistelivat korruptioskandaalit ja Umbrian maanjäristys 1997.[17] Italian hallitus pyrki laajalla kampanjalla nujertamaan sekä korruptiota että mafiaa. Sen jäseniä pidätettiin vuonna 1992 ilmiantajien avulla yli 200 ja varoja takavarikoitiin noin miljardin dollarin arvosta.[19] Mafia iski oikeuslaitoksen kimppuun surmaamalla tuomareita autopommeilla. Järjestäytynyt rikollisuus on ollut merkittävä osa italialaista yhteiskuntaa vuosikymmenien ajan.[20]

Vuonna 1996 valtaan nousi Romano Prodin keskustavasemmistolainen liittouma, Prodin hallitus kesti loppuvuoteen 1998. Kahden lyhytikäisen hallituksen jälkeen Silvio Berlusconi nousi pääministeriksi, kun keskusta-oikeistolainen koalitio voitti vuoden 2001 parlamenttivaalit.[17] Vuoden 2006 parlamenttivaaleissa mediamoguli Berlusconin oikeistoliittouma hävisi Prodin keskusta-vasemmistolaiselle liittoumalle. Presidentiksi valittiin samana vuonna Giorgio Napolitano. Prodin hallituskoalition suurin ryhmä oli sosiaalidemokraattinen Vasemmistodemokraatit (Democratici di Sinistra). Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa valta palasi Berlusconin oikeistoliittoumalle. Se menestyi hyvin myös maaliskuun 2010 paikallisvaaleissa.[17]

Syyskuussa 2011 parlamentti hyväksyi 54 miljardin euron paketin, johon sisältyi lupaus talouden tasapainottamisesta vuoteen 2013 mennessä. Marraskuussa 2011 Berlusconi erosi ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin Mario Monti.[17] Montia seurasi vasemmistolainen Matteo Renzi ja hänen jälkeensä pääministeriksi tuli vuonna 2016 Paolo Gentiloni.[21]

Tammikuussa 2015 Italian parlamentti valitsi maan uudeksi presidentiksi Sergio Mattarellan.[22]

Maassa järjestettiin parlamenttivaalit helmikuussa 2013 [23] ja seuraavan kerran maaliskuussa 2018.[24] Vuoden 2018 parlamenttivaalien jälkeen pääministerinä on ollut sitoutumaton Giuseppe Conte, joka johti ensin populistisen Viiden tähden liikeen ja oikeistopopulistisen La Lega -puolueen yhteishallitusta ja sen jälkeen Legan lähdettyä hallituksesta syyskuusta 2019 lähtien Viiden tähden liikkeen ja Demokraattipuolueen muodostamaa keskustavasemmistolaista hallitusta.[25]

Vuoden 2020 alusta Italia on kärsinyt erittäin raskaasti koronaviruspandemiasta. 20.3.2020 mennessä Italiassa oli kuollut Covid-19-viruksen vuoksi jo 4 032 ihmistä, mikä oli eniten missään maassa. Korona oli todettu yhteensä 47 021 ihmisellä 20.3.2020 mennessä ja 60 miljoonan asukkaan Italia vastasi tuolloin jo 36,6 prosentista koko maailman ilmoitetuista koronakuolemista.[26]

Politiikka

Pääartikkeli: Italian politiikka

Italian valtionpäämies on presidentti, jonka asema on lähinnä edustuksellinen. Presidentin valitsevat valitsijamiehet, joihin kuuluu parlamentin molempien huoneiden sekä alueiden edustajia. Presidenttikausi on seitsemän vuotta, eikä kausien määrää ole rajoitettu. Hallituksen päänä on pääministeri, josta puhutaan myös joskus hallituksen presidenttinä. Pääministeri ehdottaa hallitusta, presidentti nimittää sen.[2] Italiassa on kaksikamarinen parlamentti. Senaatissa on 315 paikkaa ja alahuoneessa (Camera dei Deputati) 630 paikkaa. Ne valitaan suhteellisella vaalitavalla.[2]

Italiassa on ollut lukuisia puolueita, jotka ovat muodostaneet erilaisia vaaliliittoja ja koalitioita. 2000-vuosikymmenen loppupuolella monet koalitiot ovat yhdistyneet puolueiksi jolloin poliittinen kenttä on hiukan selkeytynyt. Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa valta palasi Berlusconin oikeistoliittoumalle, jonka muodostivat pääasiassa Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI) ja kansalliskonservatiivinen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Forza Italia ja Alleanza Nazionale yhdistyivät vuonna 2009, ja niillä on 37,4 prosenttia paikoista. Pohjoisen liitto sai 8,3 prosenttia ja kuului hallituskoalitioon, samoin kuin Autonomialiike (1,1 % äänistä). Oppositioon jäi keskusta-vasemmistolainen Demokraattinen puolue, joka sai 33,3 prosenttia äänistä. Se oli liitossa Arvojen Italian (4,4 %) kanssa, kun taas Keskustaliitto kävi vaalikamppailunsa yksin ja sai 5,6 prosenttia äänistä. Kommunistit tippuivat parlamentista ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen.[16] Vuoden 2011 lopulla oikeistoliittouma hajosi, ja valtaan nousi Mario Montin virkamieshallitus.[17]

Vuoden 2013 parlamenttivaalien jälkeen hallitusta ei pystytty muodostamaan kahteen kuukauteen. Kun Giorgio Napolitano oli valittu uudestaan presidentiksi huhtikuussa, Enrico Lettan johdolla muodostettiin laajapohjainen hallitus, jolle antoi tukensa sekä Demokraattinen puolue että Berlusconin Vapauden kansa -puolue.[27]

Maaliskuun 2018 parlamenttivaalien voittaja oli oikeisto.[28] Pääministeriksi tuli Giuseppe Conte ja hallituksen muodostivat Luigi Di Maion johtama Viiden tähden liike ja Matteo Salvinin johtama Lega. Viiden tähden liikkeellä on hallituksessa 8 ministerin paikkaa ja Legalla 5. Lisäksi hallituksessa on 6 riippumatonta ministeriä. 14 kuukautta vallassa oltuaan hallitus kuitenkin hajosi elokuussa 2019 hallituspuolueiden eriävien näkemyksien takia ja sisäministeri Matteo Salvini ilmoitti Lega-puolueensa vetäytyvän hallitusyhteistyöstä Viiden tähden liikkeen kanssa. Italiaan ennustettiin uusia vaaleja.[29] Eronneen hallituksen sitoutumaton pääministeri Giuseppe Conte muodosti kuitenkin syyskuussa 2019 uuden keskustavasemmistolaisen hallituksen, jossa olivat mukana Viiden tähden liike ja Demokraattipuolue. Uudeksi ulkoministeriksi nousi Luigi Di Maio. La Lega - puolue jäi oppositioon.[30]

Toukokuussa 2019 Euroopan parlamentin vaaleissa Salvinin La Lega sai 34 % Italian äänistä ja toiseksi tullut keskustavasemmistolainen Demokraatit (PD) sai 22,7 % Italian äänistä.[31]

Aluejako

Italian 20 hallinnollista aluetta virallisine nimineen.
Pääartikkeli: Italian alueet

Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (ital. regione), joista viidellä alueella on itsehallinnollinen asema: Aostanlaakso (ital. Valle d’Aosta, ransk. Vallée d'Aoste), Friuli-Venezia Giulia, Sardinia (ital. Sardegna), Sisilia (ital. Sicilia) ja Trentino-Etelä-Tiroli (ital. Trentino-Alto Adige, saks. Trentino-Südtirol)[32].

Alueet jakautuvat edelleen maakunniksi (ital. provincia) ja metropolikaupungeiksi (ital. città metropolitana). Maakuntia on 93 ja metropolikaupunkeja 14. Kuntia Italiassa oli vuoden 2017 alussa 7 983.[33]

Talous

A5-moottoritie ja Bardin linnoitus Aostan laaksossa.
Pääartikkeli: Italian talous

Vuonna 2019 Italian ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli noin 2,44 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria[5], maailman kymmenenneksi suurin. Euroopassa sitä isompia olivat Saksa, Venäjä, Britannia ja Ranska.[34] Italialle on tyypillistä erittäin suuri harmaa talous (”economia sommersa”): se on arvoltaan satoja miljardeja dollareita.[35][36] Italian osuus maailmantaloudesta on noin kaksi prosenttia, ja se on laskussa, kuten muidenkin länsimaiden.[5]

Talouselämässä on suuri ero modernin, teollistuneen pohjoisen ja heikommin kehittyneen, korkean työttömyyden vaivaaman etelän välillä. Suuren osan tuotannosta hoitavat pienet ja keskisuuret, usein perheiden hallussa olevat yritykset.[2]

Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on niukasti.[16] Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2010 oli 25 prosenttia, ja se työllistää noin 30 prosenttia työikäisestä väestöstä.[2] Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa.[37] Automerkeistä kuuluisimmat ovat Alfa Romeo, Fiat, Ferrari, Maserati ja Lamborghini.[38] Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike- ja kemianteollisuutta.[16]

Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Vienti suuntautuu Saksaan, Ranskaan, Espanjaan, Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Sveitsiin.[2]

Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely on keskittynyt Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman toiseksi suurin viinirypäleiden tuottaja Ranskan jälkeen ja maailman suurin viinin tuottajamaa. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveja. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Kala onkin yksi Italian vientituotteista.[39][40]

Turismi on ollut perinteisesti tärkeä elinkeino ja Italia kuuluu maailman johtaviin matkailumaihin. Vuonna 2014 Italia oli maailman viidenneksi suosituin matkakohde. Tuolloin siellä kävi 48,6 miljoonaa turistia. Erityisen suosittuja matkailumaakuntia olivat Veneto, Lombardia ja Toscana.[41]

Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤).[42] Liira oli voimakkaan inflatorinen valuutta. Pyrkimykset poistaa nollia epäonnistuivat ja tulivat epätarkoituksenmukaisiksi euron häämöttäessä. Lopun aikoina pienin seteli oli nimellisarvoltaan 1 000 liiraa ja pienin kolikko puolestaan 50 liiraa. Liiran sadasosaa kutsuttiin nimellä centesimo. Liiran ja euron vaihtokurssi oli 1936,27 liiraa per 1 euro.[43]

Italian vaihtotaseelle on ollut tyypillistä ali- ja ylijäämien vaihtelu. 1980-luvun alijäämäisiä vuosia seurasi pitkä ylijäämäinen kausi, 2000-luvun alussa vaihtotase oli jälleen alijäämäinen. Vuodesta 2013 trendinä on ollut kasvava ylijäämä.[44]

2010-luvun lopulla Italian valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on runsaat 130 prosenttia, ja suunta on hitaasti kasvava.[5]

Liikenne

Italiassa on 20 254 kilometriä rautateitä. Maan rautatieverkkoa ylläpitää valtion omistama ratayhtiö Ferrovie dello Stato Italiane, jonka tytäryhtiö Trenitalia puolestaan harjoittaa junaliikennettä. Suurimpien kaupunkien välillä kulkee suurnopeusjunia jopa 300 kilometrin tuntinopeudella. Maanteitä on 487 700 kilometriä, josta 6 758 kilometriä on moottoriteitä (2014).[45]. Moottoritieverkko on kattava erityisesti maan pohjoisosassa, tosin suuri osa moottoriteistä on maksullisia.[46] Maan sisällä julkinen liikenne on toimivaa ja edullista, liftaaminen erittäin harvinaista ja yksityisautoilun sanotaan pelottavan ulkomaalaisia.[47]

Italiassa on 132 lentopaikkaa. Maassa on lukuisia kansainvälisiä lentokenttiä, joista vilkkaimmat ovat Rooman Leonardo da Vincin kansainvälinen lentoasema sekä Milanon Malpensan kansainvälinen lentoasema. Italian kansallinen lentoyhtiö on Alitalia.

Satamakaupunkeja ovat Augusta, Cagliari, Livorno, Genova, Trieste, Venetsia ja Taranto.[2] Italiaan on matkustajalauttayhteyksiä käytännössä kaikista Välimeren seudun maista.[48]

Väestö

Rooma on Italian pääkaupunki, jolla on pitkä historia. Kaupunki on kulttuurillisesti ja taiteellisesti merkittävä.
Italian toiseksi suurin kaupunki Milano on maan taloudellinen keskus ja yksi maailman muodin keskuksista.

1. tammikuuta 2019 Italian vakinaisten asukkaiden määrä oli noin 60,4 miljoonaa[3]. Etnisesti lähes kaikki määritellään italialaisiksi, mutta rajaseuduilla on saksalais-selvennä, ranskalais-, slovenialais-, kreikkalais- ja albani-italialaisryhmiä.[2]

Italian suurin uskontokunta on katoliset, johon vuonna 2006 kuului väestöstä 87,8 prosenttia (joista kuitenkin vain 36,8 % ilmoitti harjoittavansa uskontoa).[49] Uskontokuntiin kuulumattomia oli 7,0 prosenttia, muita kristittyjä 3,2 prosenttia ja muslimeja 1,4 prosenttia.[50]

Suurimmat kaupungit ja kaupunkialueet

Italian kaksi miljoonakaupunkia hallinnollisen alueen perusteella ovat pääkaupunki Rooma (vakituisia asukkaita vuoden 2016 lopussa 2,87 miljoonaa) ja Milano (1,35 miljoonaa). Italian väekkäimmät kaupungit ovat: [51]

SijoitusNimiHallinnollinen alueVäkiluku
(31.12.2016)
1.RoomaLazio2 873 494
2.MilanoLombardia1 351 562
3.NapoliCampania970 185
4.TorinoPiemonte886 837
5.PalermoSisilia673 735
6.GenovaLiguria583 601
7.BolognaEmilia-Romagna388 367
8.FirenzeToscana382 258
9.BariApulia324 198
10.CataniaSisilia313 396

Metropolialueet (area metropolitana) kattavat noin yhdeksän prosenttia Italian pinta-alasta ja niillä asuu noin 24 miljoonaa ihmistä. Suurin metropolialue on Milano noin 7,5 miljoonalla asukkaallaan.[52]

Kielet

Italian kielet ja murteet.
Pääartikkeli: Italian kielet

Italian virallinen kieli on italia, jonka asema vahvistettiin perustuslakiin vasta 2007. Italian kieli perustuu suurelta osin Dante Alighierin (1265–1321) teoksissa käytettyyn kieleen, joissa toscanalaismurteeseen on yhdistetty Etelä-Italian kieliä. Italian yhdistyessä vuonna 1861 vain kaksi prosenttia väestöstä käytti puhekielenään yleisitaliaa. Yhdistymisen eli Risorgimenton aikana on tapahtunut yhtenemistä, ja lukutaidon yleistyminen on tehnyt italian kielestä normin, jota televisio, radio ja sanomalehdet ovat vahvistaneet.[53]

Etelä-Tirolin maakunnan toinen virallinen kieli on saksa, ja Aostan laakson alueen ranska.[54] Virallisesti tunnustettuja vähemmistökieliä Italiassa on 12. Vuonna 1999 säädetty laki vähemmistökielistä tunnustaa seuraavat kielet: albania, frankoprovensaali, friuli, katalaani, kreikka, kroatia, ladino, oksitaani, ranska, saksa, sardi ja sloveeni.[55]

Vakiintuneiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaninkielinen vähemmistö. Ethnologue-kirjan arvion mukaan Italian kolmen romanikielen puhujia on yhteensä 23 000, mutta osa arvioista on 20–30 vuoden takaa.[56]

Kulttuuri

Keskiaikainen porttiholvi Abruzzon Guardiagrelessä.
Pääartikkeli: Italian kulttuuri

Yhteiskuntaluokkien erot varallisuudessa ja koulutuksessa ovat selviä, ja ne kuuluvat ihmisen puhetavassa: koulutetut puhuvat yleisitaliaa, vähemmän koulutettujen puhe on lähempänä paikallista murretta.[53]

Pohjois-Italian Milanosta ja Torinosta on tullut muodin ja muotoilun keskuksia. Italialaisia maailmankuuluja muotitaloja ovat Armani, Benetton, Dolce & Gabbana, Fendi, Gucci, Versace ja Prada. Milanossa järjestetään vuosittain Milanon muotiviikko, joka on yksi alan neljästä suuresta vuosittaisesta tapahtumasta.[57]

Italialainen keittiö on antanut vaikutteita monien muiden maiden keittiöihin. Ruoan merkitys italialaisessa kulttuurissa on tärkeä. Italiassa ruoka on keino luoda ja ylläpitää sosiaalisia siteitä. Aamiainen koostuu tyypillisesti sämpylästä ja kahvista. Perinteisesti lounas on suuri monen ruokalajin ateria, johon kuuluu lähes kaikkialla pastaa ja lisäksi keittoa ja leipää ja mahdollisesti lihaa tai kalaa. Illallisella on syöty enemmänkin tähteitä. Elämäntapojen muuttuessa ilta-ateriasta on tulossa perheen yhteinen pääateria, ja raskaista lounaista ollaan luopumassa, koska sen jälkeisen siestan viettäminen ei aina ole mahdollista.[53]

Keittiö

Pääartikkeli: Italialainen keittiö
Aito Napolilainen pizza (Pizza Napoletana). EU on myöntänyt sille Traditional Speciality Guaranteed (TSG) -merkinnän.[58]

Italialaisessa keittiössä on voimakkaita alueellisia eroja, ja lähes jokaisella kylällä ja kaupungilla on paikallinen erikoisuutensa, ja samojakin ruokalajeja tehdään eri paikoissa eri tavoin. Vuoret ja meri vaikuttavat raaka-aineiden saantiin, ja ulkomaisia vaikutteita on saatu eri seuduilla eri suunnista.[59]

Kaksi italialaista ruokalajia on levinnyt kaikkialle maailmaan: pasta ja pizza. Jo muinaiset kreikkalaiset ja foinikialaiset paistoivat litteitä, yrteillä päällystettyjä leipiä kuumien kivien päällä. Tomaatit levisivät Italiaan 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Niiden käyttäminen pizzan päällä oli napolilainen keksintö. Pizzaa myivät siellä ensin katukauppiaat, sitten kioskit ja 1830-luvulla aloitti ensimmäinen varsinainen pizzeria ”Antica Pizzeria Port’Alba”.[60] Jo etruskit paistoivat uunissa vehnäjauhosuikaleita, mutta kuivatun pastan keittäminen keksittiin ilmeisesti Sisiliassa 700-luvulla. Löytöretkeilijät ja merenkulkijat suosivat säilyvää ja ravitsevaa pastaa. Koneiden kehittyminen mahdollisti eri muotoiset pastat, ja niitä on kehitetty yli 350 erilaista. Nykyisin italialaiset syövät vuodessa kolmisenkymmentä kiloa pastaa henkeä kohti.[61]

Maailman terveysjärjestön vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Italian alkoholinkulutus on puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna 9,14 litraa aikuista kohti, mikä on maailman keskitasoa, suurempi kuin Puolassa mutta pienempi kuin Kreikassa.[62]

Italialaiset kuluttavat kahvia vuosittain 5,8 kiloa henkeä kohti, eli seitsemänneksi eniten Euroopassa. Kahvi nautitaan yleensä espressona, cappucinona tai macchiatona. Tärkeintä kahvissa on tuoreus, ja siksi kahvi ostetaan pienissä paketeissa. Pienetkin lapset juovat usein kahvia aamulla. 70 % kahvista juodaan kotona.[63]

Kuvataide

Pääartikkeli: Italian taide

Italian taide on käynyt historiansa aikana läpi useita vaiheita. Se vähä, mitä nykyisin tiedetään etruskeista, perustuu paljon heidän seinämaalauksiinsa, piirtokirjoituksiin ja sarkofageihin. Antiikin Rooman veistokset ja arkkitehtuuri ovat toimineet myöhempien tyylikausien innoittajina vuosisatojen ajan, samoin mosaiikit ja Pompeijista löytyneet seinämaalaukset.

Sandro Botticelli, Venuksen syntymä, 1485.

Italian maalaustaide nousi maailman kärkeen renessanssin aikana. 1400-luvun puolella painopiste oli Keski-Italiassa, ja suuria nimiä olivat muun muassa Fra Angelico, Masolino, Masaccio, Fra Filippo Lippi, Botticelli, Filippino Lippi, Ghirlandaio, Piero della Francesca, Melozzo da Forli, Luca Signorelli, Perugino ja Pinturicchio. 1500-luvun puolella siirryttiin täysrenessanssiin, ja Rooman merkitys taidekaupunkina kasvoi, kun paavit kutsuivat sinne aikansa etevimmät taiteilijat, kuten Michelangelon, Leonardo da Vincin ja Rafaelin.[64]

Renessanssin yleisnero Michelangelo perehtyi antiikin veistoksiin ja ihmisruumiin rakenteeseen. Hänen tunnetuimpia veistoksiaan ovat suurikokoinen Daavid (1501-1504) ja Pietarinkirkon Pietà (1499). Kuvanveistäjä, arkkitehti ja taidemaalari Gian Lorenzo Bernini oli puolestaan Italian barokin huomattavin ja kuuluisin taiteilija.[65] Barokkikirkoissa on näyttäviä freskoja, jotka luovat erilaisia tilailluusioita: hahmot kurkottuvat ulos maalauksesta, kattoon aukea aukko taivaaseen. Taiteilijat keskittyivät rakennusten koristeluun, ja maalaus itsenäisenä taiteenlajina näivettyi.[66]

Venetsian biennaali on joka toinen vuosi järjestettävä laaja nykytaiteen tapahtuma, joka on järjestetty jo yli 50 kertaa.[67]

Arkkitehtuurista on säilynyt rakennuksia antiikin ajoilta kuin keskiajalta. Sen kultakautta oli renessanssi, jolloin Filippo Brunelleschi työskenteli Firenzessä ja Leon Battista Alberti välitti antiikin vaikutteita tuleville polville.[68] Täysrenessanssin arkkitehti Donato Bramante toimi Pietarinkirkon uudistustyön pääarkkitehtina.[69] Kuuluisaa nykyarkkitehtuuria edustavat genovalainen Renzo Piano ja minimalistiset rakennukset Milanossa ja Torinossa.[70]

Esittävät taiteet

La Scala sisältä.

1600-luvun lopulla Venetsiassa oli neljä konservatoriota, ja se nousi musiikkimaailman keskuskeksi. Antonio Vivaldi työskenteli siellä pääosan säveltäjän urastaan.[71]

Italia on klassisen oopperan syntypaikka.[72] Siellä vaikuttivat Giacomo Puccini, Gioachino Rossini, Gaetano Donizetti ja Vincenzo Bellini.[73]Milanon La Scala on ollut aina maailman tunnetuimpia oopperataloja, ja monet Giuseppe Verdin oopperoista on kantaesitetty siellä. 2000-luvulla myös Torinon Teatro Regio, missä Puccinin La bohème sai ensiesityksen 1896, on noussut arvossaan.[74]

Vuosien varrella Italiassa on syntynyt monia suuria tenorilaulajia, kuten Enrico Caruso ja Luciano Pavarotti.[75]Italialainen iskelmä oli suosituimmillaan 1950-luvulla, jolloin italialaisia kappaleita käännettiin ja levytettiin muillakin kielillä.[76] Eurovision laulukilpailussa Italia on voittanut kaksi kertaa, vuosina 1964 ja 1990.[77]

Italialainen elokuva kukoisti jo mykkäelokuvan aikoina. Varhainen suuri ohjaaja oli Mario Caserini.[78] 1940- ja 1950-luvuilla vallitsi neorealismi; merkittävimpiä suuntauksen ohjaajia olivat Luchino Visconti, Roberto Rossellini ja Vittorio de Sica. Neorealismi toi esiin sodanjälkeisen Italian ongelmat ja loi samalla uutta elokuvallista tyyliä. Se ei käyttänyt studioita, lavastuksia tai ammattinäyttelijöitä osittain olosuhteiden pakosta.[79] Neorealismin jälkeisen ajan suuria ohjaajia olivat Michelangelo Antonioni ja Federico Fellini.[80] 1960-luvulta 1980-luvulle Italiassa tehtiin myös yli kuusisataa spagettiwesterniksi kutsuttua lännenelokuvaa.[81] Kolme italialaista näyttelijää on saanut Oscarin: Anna Magnani, Sophia Loren ja Roberto Benigni.[82]

Kirjallisuus

Italian kirjallisuuden historia alkaa jo antiikin Rooman latinankielisistä teksteistä. 1300-luvun italiankielisen kirjallisuuden merkkiteoksia olivat Dante Alighierin Jumalainen näytelmä ja Giovanni Boccaccion Decamerone. Sotien jälkeen kirjoittaneista tunnetuimpia ovat Primo Levi, Italo Calvino, Alberto Moravia, Umberto Eco ja Dario Fo.[83] Nobelin kirjallisuuspalkinnon on saanut kuusi italialaista: Giosuè Carducci (1906), Grazia Deledda (1926), Luigi Pirandello (1934), Salvatore Quasimodo (1959), Eugenio Montale (1975) ja viimeisimpänä Dario Fo (1997).[84]

Tiede

Galileo Galilei.

Italialaista Galileo Galileita on kutsuttu modernin luonnontieteen isäksi. Hän teki ensimmäisten joukossa havaintoja, kehitti niiden pohjalta teorian ja testasi teorioita havaintojen avulla.[85]

Guglielmo Marconi sai Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1909 radioon liittyvästä kehitystyöstä, Enrico Fermi vuonna 1938 ydinfysiikasta ja Carlo Rubbia vuonna 1984 alkeishiukkasten tutkimuksesta.[86] Giulio Natta sai vuonna 1963 Nobelin kemianpalkinnon polymeerikemiasta.

Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon ovat saaneet Camillo Golgi (1906), Daniel Bovet (1957), Renato Dulbecco (1975) ja Rita Levi-Montalcini (1986).[87]

Maailmanperintökohteet

Unescon Maailmanperintöluettelossa on Italiasta 55 kohdetta, enemmän kuin mistään muusta maasta. Näistä viisi on luontokohteita ja 50 kulttuurikohteita, joiden joukossa on monien kaupunkien (Rooma, Napoli, Firenze, Venetsia) historialliset keskustat, antiikin aikaisia arkeologisia kohteita (kuten Pompeiji) ja merkittäviä kirkollisia rakennuksia.[88]

Kuvia italialaisista maailmanperintökohteista

Urheilu

Italian kannattajat juhlivat Roomassa Colosseumin luona vuoden 2006 jalkapallon maailmanmestaruutta.

Italiassa on järjestetty olympialaiset kolme kertaa. Kesäolympialaiset järjestettiin Roomassa vuonna 1960 sekä talviolympialaiset Cortina d'Ampezzossa vuonna 1956 ja Torinossa vuonna 2006.[89] Italia on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1896 ja talviolympialaisiin vuodesta 1923. Sillä on nykyisin kesäolympialaisissa yli 300 ja talviolympialaisissa yli sadan urheilijan joukkue.[90]

Italian suosituin urheilulaji on jalkapallo. Maassa on järjestetty lajin maailmanmestaruuskilpailut vuosina 1934 ja 1990 sekä Euroopan mestaruuskilpailut vuosina 1968 ja 1980. Italian jalkapallomaajoukkue lukeutuu maailman menestyksekkäimpiin, ja se on voittanut neljä maailmanmestaruutta ja yhden euroopanmestaruuden. Vuoden 2019 kesäkuussa Italia oli FIFA:n maajoukkerankingissa sijalla 14.[91] Italian pääsarja Serie A lukeutuu maailman kovatasoisimpiin. Maan huomattavimmat seurajoukkueet ovat torinolainen Juventus sekä milanolaiset Milan ja Inter.[92]

Myös muut palloilulajit ovat suosittuja Italiassa. Erityisen suosittuja ovat koripallo ja lentopallo. Koripallossa sekä maajoukkue että pääsarja kuuluvat maailman eliittiin. Sama koskee lentopallon maajoukkuetta ja pääsarjaa.[93][94]

Moottoriurheilu on myös suosittua Italiassa. Tärkeimmät moottoriurheilukeskukset ovat Imola ja Monza. Italia lukeutuu F1:n ydinalueisiin. Ferrari on yksi tunnetuimmista F1-talleista.[94]

Maantiepyöräily lukeutuu myös Italian suosituimpiin urheilulajeihin. Italian ympäriajo on yksi lajin tärkeimmistä kilpailuista. Italialla on lisäksi vahvat perinteet muun muassa yleisurheilussa. Talviurheilu on erityisen suosittua Pohjois-Italiassa.[95]

Media

Italian mediaa leimaa alueellisuus johtuen maan historiallisesta hajanaisuudesta.[96]

Italiassa televisio on hallitsevin tiedotusväline. Italian julkisen palvelun televisioyhtiö on nimeltään Radiotelevisione Italiana (lyhennettynä RAI). RAI:lla on 15 TV-kanavaa.[97] Radiokanavia on 12 radiokanavaa.[98] Lisäksi sillä on uutissivusto ja parlamentin toimia seuraava palvelu. Suurin yksityinen televisioyhtiö on Mediaset, jonka kanavia ovat muun muassa Italia 1 ja Canale 5. Sky Italialla on lähes monopoli maksu-tv-markkinoilla.[96]

Päivittäisiä sanomalehtiä ilmestyy noin 90, joista neljä on suuria ja valtakunnallisia. Lehtiä luetaan melko vähän. Italian viisi suurinta sanomalehteä levikin perusteella (sulkeissa levikki maaliskuussa 2017) ovat:[99]

Poliittisuus on vahvasti sidoksissa italialaiseen mediaan ja suurimmalla osalla on sidoksia poliittisiin puolueisiin. Pääministerinäkin toimineen Silvio Berlusconin omistama Mediaset-yritys on iso toimija. Yksi Italian suurimmista uutistoimistoista on ANSA.[96]. Vuonna 2012 Italia oli lehdistönvapautta mittaavassa tilastossa sijalla 57 (vrt. Suomi sijalla 1).[100]

Lähteet

  • Solly, Martin: The Xenophobe’s Guide to the Italians. Oval Projects Ltd, 1999. ISBN 9781902825359.
  • Gombrich, E.H.: Maailman taiteen historia. Suomentanut S. Saarikivi. WSOY, 1980 (alkuteos 1972). ISBN 951-0-10033-1.

Viitteet

  1. Mattarella giura tra gli applausi. «La crisi ha aumentato ingiustizie» 3.2.2015. Corriere della Sera. Viitattu 3.2.2015.
  2. a b c d e f g h i j k The World Factbook: Italy CIA. (englanniksi)
  3. a b Popolazione residente al 1° Gennaio 2019 per età, sesso e stato civile Istat. Viitattu 20.10.2019. (italiaksi)
  4. Bilancio demografico nazionale Istat - Istituto nazionale di statistica. Viitattu 20.10.2019. (italiaksi)
  5. a b c d e f World Economic Outlook Database, October, 2019 / Report for Selected Countries and Subjects: Italy International Monetary Fund. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  6. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  7. a b Country Guide Italy 14.5.2012 (päivitetty). BBC Weather. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)
  8. Italy (ilmoitettu tietolähde FAO) World Stats. Viitattu 10.1.2012.
  9. Italy Forest Profile State of South Carolina. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  10. National Parks in Italy] 1995–2011. Federparchi. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  11. The Normans - Their history, arms and tactics Albion Swords. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  12. a b The Italian Unification G.B. Arcaini. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  13. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 63. Otava, 2004.
  14. Triple Alliance, 20 May 1882 First World War Documents. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  15. John Gooch: Mussolini and his generals: the armed forces and fascist foreign policy, 1922–1940, s. 31–33. Cambridge University Press, 2007. ISBN 9780521856027.
  16. a b c d Background Note: Italy (Previous Editions) 2012. US Department of State. Viitattu 10.12.2014. (englanniksi)
  17. a b c d e f g h Timeline Italy BBC News. Viitattu 24.1.2012. (englanniksi)
  18. Italy Public Broadcasting Service (PBS). Viitattu 11.1.2012. (englanniksi)
  19. Italy Arrests 75 in Mafia Roundup 1992. NY Times. Viitattu 11.1.2012.
  20. Italian Organized Crime FBI. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  21. Paolo Gentilonista Italian pääministeri Yle Uutiset. Viitattu 19.2.2020.
  22. Ilkka Ahtokivi: Laintuntija Sergio Mattarella on Italian uusi presidentti verkkouutiset.fi. 31.1.2015. Viitattu 18.2.2020.
  23. Raivio, Petri: Vasemmiston Bersani saa sittenkin enemmistön Italian senaattiin 26.2.2013. Yle Uutiset. Viitattu 26.2.2013.
  24. Italialaiset sulattelevat vaalitulosta: "Kaikki on muuttunut", "Berlusconi, rakastan sinua, mutta väisty!" Yle Uutiset. Viitattu 18.2.2020.
  25. Italian uuden hallituksen ministereitä julkistettu: Conte jatkaa pääministerinä, Di Maiosta ulkoministeri Yle Uutiset. Viitattu 18.2.2020.
  26. Italian koronakuolemissa jälleen ennätysluku: 627 uhria päivässä Ilta Sanomat. 20.3.2020. Viitattu 24.3.2020.
  27. Andrew Frye & Sonia Sirletti: Letta Appointed Prime Minister, Italy Gets New Government 28.4.2013. Bloomberg. Viitattu 3.10.2013.
  28. Elezioni politiche: vincono M5s e Lega. Crollo del Partito democratico. Centrodestra prima coalizione.. La Repubblika 4.3.2018. Viitattu 9.8.2019.(italiaksi)
  29. Italian koalitiohallituksen järkiavioliitto purkautui – hallituskumppanit eivät olleet unelmapari alunperinkään Yle Uutiset. Viitattu 18.2.2020.
  30. Italian uuden hallituksen ministereitä julkistettu: Conte jatkaa pääministerinä, Di Maiosta ulkoministeri Yle Uutiset. Viitattu 18.2.2020.
  31. https://www.thelocal.it/20190527/italy-european-election-resullts www.thelocal.it. Viitattu 19.2.2020.
  32. Friuli-Venezia Giulia, autonomous regions of Italy Understanding Italy. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  33. Codici statistici delle unità amministrative territoriali - Codici dei comuni, delle città metropolitane, delle province, delle regioni e variazioni territoriali e amministrative al 1° gennaio 2017 (Kuntien, metropolikaupunkien, maakuntien, alueiden tunnuskoodit sekä aluemuutokset 1.1.2017) Istat - Istituto nazionale di statistica. Viitattu 17.2.2017. (italiaksi)
  34. [http://www.imf.org/external/pubs/ft/weo/2016/02/weodata/weorept.aspx?sy=2016&ey=2016&scsm=1&ssd=1&sort=country&ds=.&br=1&pr1.x=90&pr1.y=12&c=922%2C132%2C134%2C136%2C112&s=PPPGDP&grp=0&a= World Economic Outlook Database, October 2016/ Report for Selected Countries and Subjects] International Monetary Fund. Viitattu 28.2.2017. (englanniksi)
  35. La misura dell’economia sommersa secondo le statistiche ufficiali Istat. Viitattu 28.1.2015. (italiaksi)
  36. Panorama.it 12.6.2014
  37. Marco Fortis: Competiveness of Italy (Fondazione Edison; Università Cattolica di Milano) Ministero dell'Economia e delle Finanz. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  38. Italian Car Italian Car Manufacturers. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  39. Kuosmanen, Riitta-Liisa et al.: Suuri tietosanakirja. WSOY, 2001.
  40. Italy overtakes France to become world's largest wine producer 12.6.2011. The Telegraph. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  41. IL TURISMO STRANIERO IN ITALIA Azienda nazionale del turismo (ENIT). Viitattu 25.1.2016. (italiaksi)
  42. Euro Changeover Banca Italia. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)(italiaksi)
  43. Euron muuntokurssit Suomen pankki. Viitattu 25.1.2016.
  44. World Economic Outlook Database, April 2018 / Report for Selected Countries and Subjects / Italy / Current account balance International Monetary Fund. Viitattu 15.5.2018. (englanniksi)
  45. Aiscat aiscat.it. 2014. Viitattu 21.5.2019. (italiaksi)
  46. Benetton Family to Control Italian Toll Road Operator The New York Times. 22.2.2003. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  47. Getting around Lonely Planet. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  48. Getting there Lonely planet. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  49. Italia, quasi l'88% si proclama cattolico corriere.it. Viitattu 16.10.2010. (italiaksi)
  50. Muslims in Europe: Country guide BBC. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  51. Istat demographic balance 2016
  52. Le aree metropolitane in Italia occupano il 9 per cento del territorio Comunicati Stampa Università Milano-Bicocca. (italiaksi)
  53. a b c Frank A. Salamone (toim.): Italy Countries and their cultures. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  54. Italy Multiculturalism Policies in Contemporary Democracies. Queens University. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  55. Norme in materia di tutela delle minoranze linguistiche storiche Legge n. 482, 15 Dicembre 1999] Ministero dell'Istruzione, dell'Università e della Ricerca. Viitattu 25.1.2012. (italiaksi)
  56. Lewis, M. Paul (toim.): Languages of Italy Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition.. 2009.. SIL International. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  57. Italy – World Leader in Fashion Italian Manufacturing. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  58. Napolissa juhlittiin Pizza Napoletanan tuotesuojan voimaantuloa HS.fi. 5.2.2010. Viitattu 28.1.2012.
  59. Regional Italian Cuisine Rustico Cooking. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  60. Justin Demitri: Pizza, the soul of Italy Life in Italy. Viitattu 27.1.2012. (englanniksi)
  61. Justin Demitri: Italian Pasta Through the Ages Life in Italy. Viitattu 27.1.2012. (englanniksi)
  62. FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations), World Drink Trends 2003: Total recorded alcohol per capita consumption (15+), in litres of pure alcohol WHO Global Status Report on Alcohol 2004. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  63. The Italian Coffee Market 2010 2010. USDA Foreign Agricultural Service. Viitattu 30.1.2012. (englanniksi)
  64. Italian taide (projekti Runeberg) Pieni tietosanakirja. 1925-1928. Viitattu 25.1.2012.
  65. White V: Gian Lorenzo Bernini (1598–1680) The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  66. Gombrich s. 347-349
  67. The 54th Venice biennale – review 2011. Guardian. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  68. Architecture in Renaissance Italy Metropolitan Museum. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  69. Donato Bramante Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  70. Italia Archtours. Viitattu 25.1.2012.
  71. Antonio Vivaldi Baroquemusic.org. internet arton publications. Viitattu 28.1.2012. (englanniksi)
  72. By David R. B. Kimbel: Italian Opera, s. 1. Cambridge University Press, 1994. ISBN 9780521466431.
  73. Opera Italianculture.net. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  74. A tale of two Italian opera cities 11.12.2011. Guardian. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  75. Incanto - Andrea Bocelli ABC Shop. Viitattu 28.1.2012. (englanniksi)
  76. 1957: Italoiskelmä kuumimmillaan: Laila Kinnusen ”Lazzarella” ilmestyy. Suomen Pop- ja Jazzarkisto. Viitattu 28.1.2012.
  77. Italia all’Eurovision Song Contest: le Vittorie Eurovision Italia. Viitattu 28.1.2012. (italiaksi)
  78. Pompeijin viimeiset päivät Mykkäelokuvasivusto. Viitattu 25.1.2012.
  79. Hannu Salmi: Sodan jälkeen: ”realismi”, studiojärjestelmän kritiikki ja uusi estetiikka Elokuvan kulttuurihistoriaa 1920-luvun lopulta 1950-luvun lopulle. Turun yliopisto. Viitattu 6.1.2012.
  80. The Italian Cinema of Fellini and Antonioni McFarland. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  81. Kalle Kinnunen: Quentin Tarantino tekee lännenelokuvan - spagettiwesternin Djangosta Suomen kuvalehti.fi. 3.5.2011. Viitattu 25.1.2012.
  82. Oscar History: The Italian Winners Cinema 24/7. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  83. Solly s. 35
  84. All Nobel Prizes in Literature nobelprize.org. Nobel-säätiö. Viitattu 6.1.2012. (englanniksi)
  85. Galileo Galilei StarRise Creations. Viitattu 28.1.2012. (englanniksi)
  86. All Nobel Prizes in Physics" Nobelprize.org. Viitattu 28.1.2012. (englanniksi)
  87. All Nobel Prizes in Medicine Nobelprize.org. Viitattu 28.1.2012. (englanniksi)
  88. Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  89. OLYMPICS; Italy Lands Winter Games In 2006 in Turin New York Times. 1999. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  90. Italy in Olympics Sport reference. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  91. FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA.com. 14.6..2019. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 14.6.2019. (englanniksi)
  92. Football Transfers in Serie A of Italy Soccernews. Viitattu 25.1.2012. (englanniksi)
  93. Basketball in Italy lifeinitaly.com. Viitattu 10.1.2012. (englanniksi)
  94. a b Italy: Sports and recreation Britannica. Viitattu 10.1.2012. (englanniksi)
  95. Italian National Sports kwintessential.co.uk. Viitattu 10.1.2012. (englanniksi)
  96. a b c Italy Profile BBC News. 2018. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  97. GuidaTV 2020. RAI. Viitattu 28.2.2020. (italiaksi)
  98. RaiPlay Radio 2020. RAI. Viitattu 28.2.2020. (italiaksi)
  99. Documenti: quotidiani 2017. Federazione Italiana Editori Giornali. Viitattu 28.2.2020. (italiaksi)
  100. Reporters Without Borders: Press Freedom Index 2013 en.rsf.org. Viitattu 3.10.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Muilla kielillä
Acèh: Itali
адыгабзэ: Италие
Адыгэбзэ: Италэ
Afrikaans: Italië
Akan: Italy
Alemannisch: Italien
አማርኛ: ጣልያን
Ænglisc: Italia
Аҧсшәа: Италиа
العربية: إيطاليا
aragonés: Italia
ܐܪܡܝܐ: ܐܝܛܠܝܐ
Արեւմտահայերէն: Իտալիա
armãneashti: Italia
arpetan: Étalia
অসমীয়া: ইটালী
asturianu: Italia
Avañe'ẽ: Itália
авар: Италия
Aymar aru: Italiya
azərbaycanca: İtaliya
تۆرکجه: ایتالیا
Bahasa Indonesia: Italia
Bahasa Melayu: Itali
Bali: Italia
বাংলা: ইতালি
Bân-lâm-gú: Í-tāi-lī
Basa Banyumasan: Italia
башҡортса: Италия
беларуская: Італія
беларуская (тарашкевіца)‎: Італія
भोजपुरी: इटली
Bikol Central: Italya
Bislama: Itali
Boarisch: Italien
བོད་ཡིག: ཨི་ཏ་ལི།
bosanski: Italija
brezhoneg: Italia
ᨅᨔ ᨕᨘᨁᨗ: Italia
български: Италия
буряад: Итали
català: Itàlia
Cebuano: Italya
Чӑвашла: Итали
čeština: Itálie
Chamoru: Italia
Chavacano de Zamboanga: Italia
Chi-Chewa: Italia
chiShona: Italy
chiTumbuka: Italy
corsu: Italia
Cymraeg: Yr Eidal
dansk: Italien
davvisámegiella: Itália
Deitsch: Idali
Deutsch: Italien
ދިވެހިބަސް: އިޓަލީވިލާތް
dolnoserbski: Italska
Dorerin Naoero: Itari
डोटेली: इटाली
ཇོང་ཁ: ཨྀཊ་ལི་
eesti: Itaalia
Ελληνικά: Ιταλία
emiliàn e rumagnòl: Itâglia
English: Italy
español: Italia
Esperanto: Italio
estremeñu: Italia
euskara: Italia
eʋegbe: Italy
فارسی: ایتالیا
Fiji Hindi: Italy
føroyskt: Italia
français: Italie
Frysk: Itaalje
Fulfulde: Italiya
furlan: Italie
Gaeilge: An Iodáil
Gaelg: Yn Iddaal
Gagana Samoa: Italia
Gagauz: İtaliya
Gàidhlig: An Eadailt
galego: Italia
ГӀалгӀай: Итали
贛語: 意大利
Gĩkũyũ: Itari
ગુજરાતી: ઈટલી
𐌲𐌿𐍄𐌹𐍃𐌺: 𐌹𐍄𐌰𐌻𐌾𐌰
गोंयची कोंकणी / Gõychi Konknni: इटली
客家語/Hak-kâ-ngî: Yi-thai-li
한국어: 이탈리아
Hausa: Italiya
Hawaiʻi: ʻĪkālia
հայերեն: Իտալիա
हिन्दी: इटली
hornjoserbsce: Italska
hrvatski: Italija
Ido: Italia
Igbo: Italy
Ilokano: Italia
বিষ্ণুপ্রিয়া মণিপুরী: ইতালি
interlingua: Italia
Interlingue: Italia
ᐃᓄᒃᑎᑐᑦ/inuktitut: Italy
Ирон: Итали
isiXhosa: IItaly
isiZulu: ITaliya
íslenska: Ítalía
italiano: Italia
עברית: איטליה
Jawa: Itali
Kabɩyɛ: Itaalii
kalaallisut: Italia
ಕನ್ನಡ: ಇಟಲಿ
Kapampangan: Italya
къарачай-малкъар: Италия
ქართული: იტალია
kaszëbsczi: Italskô
қазақша: Италия
kernowek: Itali
Kinyarwanda: Ubutaliyani
Кыргызча: Италия
Kirundi: Ubutariyano
Kiswahili: Italia
коми: Италия
Kongo: Italia
Kreyòl ayisyen: Itali
kriyòl gwiyannen: Itali
kurdî: Îtalya
Ladino: Italia
Latina: Italia
لۊری شومالی: ایتالٛیا
latgaļu: Italeja
latviešu: Itālija
Lëtzebuergesch: Italien
лезги: Италия
lietuvių: Italija
Ligure: Italia
Limburgs: Italië
lingála: Italya
Lingua Franca Nova: Italia
Livvinkarjala: Itualii
la .lojban.: italias
Luganda: Yitale
lumbaart: Itàlia
magyar: Olaszország
मैथिली: इटाली
македонски: Италија
Malagasy: Italia
മലയാളം: ഇറ്റലി
Malti: Italja
Māori: Itāria
मराठी: इटली
მარგალური: იტალია
مصرى: ايطاليا
مازِرونی: ایتالیا
Minangkabau: Italia
Mìng-dĕ̤ng-ngṳ̄: É-dâi-lé
Mirandés: Eitália
мокшень: Италие
монгол: Итали
မြန်မာဘာသာ: အီတလီနိုင်ငံ
Nāhuatl: Italia
Na Vosa Vakaviti: Itali
Nederlands: Italië
Nedersaksies: Italiën
Nēhiyawēwin / ᓀᐦᐃᔭᐍᐏᐣ: ᐃᑕᓖ
नेपाली: इटाली
नेपाल भाषा: इटाली
日本語: イタリア
Napulitano: Italia
ߒߞߏ: ߌߕߊߟߌ߫
нохчийн: Итали
Nordfriisk: Itaalien
Norfuk / Pitkern: Italii
norsk: Italia
norsk nynorsk: Italia
Nouormand: Italie
Novial: Italia
occitan: Itàlia
олык марий: Италий
ଓଡ଼ିଆ: ଇଟାଲୀ
Oromoo: Xaaliyaanii
oʻzbekcha/ўзбекча: Italiya
ਪੰਜਾਬੀ: ਇਟਲੀ
पालि: इटली
Pälzisch: Italien
Pangasinan: Italia
پنجابی: اٹلی
Papiamentu: Italia
پښتو: اېټاليا
Patois: Itali
Перем Коми: Италья
ភាសាខ្មែរ: អ៊ីតាលី
Picard: Italie
Piemontèis: Italia
Plattdüütsch: Italien
polski: Włochy
Ποντιακά: Ιταλία
português: Itália
Qaraqalpaqsha: İtaliya
qırımtatarca: İtaliya
reo tahiti: ’Itāria
Ripoarisch: Italie
română: Italia
romani čhib: Italiya
rumantsch: Italia
Runa Simi: Italya
русиньскый: Італія
русский: Италия
саха тыла: Италия
Sakizaya: Italy
संस्कृतम्: इटली
Sängö: Italùii
ᱥᱟᱱᱛᱟᱲᱤ: ᱤᱴᱟᱞᱤ
sardu: Itàlia
Scots: Italy
Seeltersk: Italien
Sesotho: Ithali
Sesotho sa Leboa: Italia
Setswana: Italia
shqip: Italia
sicilianu: Italia
සිංහල: ඉතාලිය
Simple English: Italy
سنڌي: اٽلي
SiSwati: INtaliyane
slovenčina: Taliansko
slovenščina: Italija
словѣньскъ / ⰔⰎⰑⰂⰡⰐⰠⰔⰍⰟ: Їталїꙗ
ślůnski: Italijo
Soomaaliga: Talyaaniga
کوردی: ئیتالیا
Sranantongo: Italiyanikondre
српски / srpski: Италија
srpskohrvatski / српскохрватски: Italija
Sunda: Italia
svenska: Italien
Tagalog: Italya
தமிழ்: இத்தாலி
Taqbaylit: Ṭelyan
tarandíne: Itaglie
татарча/tatarça: Италия
తెలుగు: ఇటలీ
tetun: Itália
Tiếng Việt: Ý
ትግርኛ: ኢጣልያ
тоҷикӣ: Итолиё
Tok Pisin: Itali
ᏣᎳᎩ: ᎢᏔᎵ
Tsetsêhestâhese: Italy
Tshivenda: Italy
ತುಳು: ಇಟಲಿ
Türkçe: İtalya
Türkmençe: Italiýa
Twi: Italy
тыва дыл: Италия
удмурт: Италия
українська: Італія
اردو: اطالیہ
ئۇيغۇرچە / Uyghurche: ئىتالىيە
Vahcuengh: Eiqdaihleih
vèneto: Itałia
vepsän kel’: Italii
Volapük: Litaliyän
Võro: Itaalia
walon: Itåleye
文言: 義大利
West-Vlams: Itoalië
Winaray: Italya
Wolof: Itaali
吴语: 意大利
Xitsonga: Ithali
ייִדיש: איטאליע
Yorùbá: Itálíà
粵語: 意大利
Zazaki: İtalya
Zeêuws: Itâlië
žemaitėška: Italėjė
中文: 意大利