Glenn Miller

Glenn Miller
Glen miller.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt1. maaliskuuta 1904
Kuollut15. joulukuuta 1944 (40 vuotta)
Ammattiorkesterinjohtaja
säveltäjä
Muusikko
Soittimetpasuuna
YhtyeetGlenn Miller Big Band
Aiheesta muualla
MusicBrainz

Alton Glenn Miller (1. maaliskuuta 190415. joulukuuta 1944) oli yhdysvaltalainen orkesterinjohtaja, säveltäjä ja pasunisti.[1] Millerin big band oli swing-kauden suosituimpia orkestereita. Hänen kuuluisimpia levytyksiään ovat muun muassa ”Pennsylvania 6–5000”, ”American Patrol”, ”In the Mood” ja ”Moonlight Serenade”. Viimeksi mainittu on myös Millerin säveltämä.

Glenn Milleristä tehtiin vuonna 1954 elämäkertaelokuva Glenn Miller Storyn, jonka pääosia näyttelivät James Stewart ja June Allyson.[2]

Kuolema

Milleriä kuljettanut yksimoottorinen Noorduyn C-64 Norseman -lentokone katosi sodan aikana lennolla Englannin kanaalin yli. Miller oli kadotessaan musiikkimajuri.

Koneen putoaminen on edelleen arvoitus, ja Millerin ja hänen lentäjänsä kohtalot ovat edelleen hämärän peitossa. Yleisin ja todennäköisin oletus on se, että kone on tuhoutunut, kun siihen on osunut epähuomiossa ylempää pudotettu pommi. Monet Saksaan matkalla olleet pommikoneet joutuivat varhaisten vaurioiden tai konevikojen vuoksi kääntymään takaisin, ja pysyväismääräyksen mukaan niiden oli pudotettava pommilastinsa mereen ennen laskeutumista. On mahdollista, että jokin tällainen hätäpudotettu lasti on osunut satunnaisen sumupilven kätkemään pieneen kuriirikoneeseen - tai, mikä vielä ilmeisempää, kone on osunut tällaisen meren pinnassa räjähtäneen pommilastin aiheuttamaan paineaaltoon jota sen rakenne ei kestänyt.

Yhdysvalloissa olevaan Millerien perhehautaan on haudattu hänen vaimonsa ja lapsensa, ja hautakivessä on myös Glenn Millerin nimi.

Muilla kielillä
العربية: غلين ميلر
aragonés: Glenn Miller
asturianu: Glenn Miller
azərbaycanca: Qlenn Miller
Bahasa Indonesia: Glenn Miller
беларуская: Глен Мілер
български: Глен Милър
català: Glenn Miller
čeština: Glenn Miller
Cymraeg: Glenn Miller
Deutsch: Glenn Miller
English: Glenn Miller
español: Glenn Miller
Esperanto: Glenn Miller
euskara: Glenn Miller
فارسی: گلن میلر
français: Glenn Miller
galego: Glenn Miller
한국어: 글렌 밀러
hrvatski: Glenn Miller
italiano: Glenn Miller
עברית: גלן מילר
Latina: Glenn Miller
latviešu: Glenns Millers
Lëtzebuergesch: Glenn Miller
lietuvių: Glenn Miller
magyar: Glenn Miller
Malagasy: Glenn Miller
Nederlands: Glenn Miller
norsk nynorsk: Glenn Miller
occitan: Glenn Miller
Plattdüütsch: Glenn Miller
polski: Glenn Miller
português: Glenn Miller
română: Glenn Miller
русский: Миллер, Гленн
Simple English: Glenn Miller
slovenčina: Glenn Miller
srpskohrvatski / српскохрватски: Glenn Miller
svenska: Glenn Miller
Tiếng Việt: Glenn Miller
Türkçe: Glenn Miller
українська: Гленн Міллер
Winaray: Glenn Miller