Göktürkit

Turkkilainen kaanikunta laajimmillaan vuonna 576.

Göktürkit (suom. ”siniset turkkilaiset” tai ”taivaalliset turkkilaiset”) olivat turkkilaisten paimentolaisheimojen liittouma Keski-Aasiassa. He perustivat Turkkilaisen kaanikunnan vuonna 552. Kiinalaiset kutsuivat turkkilaisia nimellä tujue (tai t’u-chüe), joka tarkoittaa taistelukypärää, koska Altain vuoret, joiden ympäristössä turkkilaiset asuivat, muistuttavat muodoltaan kypärää.[1] Muinaisuiguurin kielessä türk tarkoittaa voimakasta.[1]

Göktürkien hallitsijat olivat Ašina-suvun jäseniä. Türkit olivat ennen oman valtionsa perustamista Rouranin kaanikunnan alaisia seppiä. He siis valmistivat aseita ja muita metalliesineitä Rouranille. 500-luvun puolivälissä he nousivat kapinaan isäntiään vastaan, ja Rouranin kaanikunta katosi historiasta. Samoin kävi hefthaliiteille eli valkoisille hunneille hieman myöhemmin. Huomattava osa silkkitiestä oli tämän jälkeen turkkilaisten hallinnassa.[2]

Göktürkit liittoutuivat Justinus II:n kanssa sassanideja vastaan, vaikka sassanidit olivat aiemmin olleet turkkilaisten liittolaisia. Bysantin tuki avaareille johti kuitenkin vihollisuuksiin turkkilaisten kanssa, jotka alkoivat tehdä hyökkäyksiä Krimille (Panticapaeumiin vuonna 576 ja Khersonesokseen vuonna 581).[3] 580-luvulle tultaessa turkkilaisten valtakunta jakautui itäiseen ja läntiseen osaan. Tang-dynastia valloitti itäosan vuonna 630 ja länsiosan 650-luvulla, jolloin kiinalaiset joukot etenivät aina Samarkandiin ja Buharaan saakka.[2] Vuosisadan lopulla turkkilaiset perustivat toisen kaanikunnan, joka kesti 700-luvun puoleenväliin asti.

Göktürkejä hallinneen Ašina-suvun on arveltu olleen indoeurooppalaista alkuperää.[4] Legendan mukaan ašinat polveutuivat ihmisen ja Kök Börin eli sinisen suden jälkeläisistä.[5] Monissa iranilaisissa kielissä sinistä väriä tarkoittavat sanat ovat muotoa axšina (sogdi), âṣṣeina (saka), axšaēna (avesta) ja âśna (tokaari).[6] Orhonin laaksosta löytyneissä piirtokirjoituksissa on lekseemejä, jotka viittaavat mahdollisesti suomalais-ugrilaisiin tai samojedilaisiin yhteyksiin. Esimerkiksi sanat ”sana” (sab) ja ”hevonen” (yunt) ovat vieraskielisiä lainoja.[7]

Uskonnoltaan göktürkit olivat tengristejä, mutta he omaksuivat muiden uskontojen kuten buddhalaisuuden ja zarathustralaisuuden opetuksia. Taspar-kaani (572–581) kääntyi buddhalaisuuteen ja käännätti turkin kielelle Nirvana Sutran. Hän myös tarjosi turvapaikan Kiinan karkottamille buddhalaisille munkeille vuonna 574.[8]

Lyhyestä kukoistuskaudestaan huolimatta göktürkeillä oli suuri vaikutus maailmanhistoriaan. He olivat ensimmäinen kansa, jonka tiedetään varmuudella puhuneen ja kirjoittaneen turkkilaista kieltä.[2] He antoivat nimensä kaikille myöhemmille turkkilaisille kansoille, jotka nykyäänkin muistavat yhteisen alkuperänsä. Göktürkien ansiosta kaupankäynti ja muut yhteydet silloisen maailman suurvaltojen (Kiinan, Intian, Persian ja Bysantin) välillä kehittyivät, mutta myös sodat olivat lähestulkoon jatkuvia. Itä-Aasian historian hallitseva piirre 600-luvulta 800-luvulle oli konflikti kiinalaisten ja turkkilaisten välillä.[8]

Nykyisen Turkin tasavallan väestö ei geneettisesti ole kovin lähellä Keski-Aasian turkkilaisia kansoja, vaan ennemminkin kreikkalaisia ja armenialaisia. Tämä johtuu siitä, että kun seldžukit valloittivat Anatolian 1000-luvun alussa, he toivat alueelle oman kielensä ja uskontonsa (joka silloin oli jo islam), mutta väestöllisesti pienempänä populaationa sulautuivat alueen vanhoihin kansoihin.

  • lähteet

Lähteet

  1. a b Saunders, J.J.: The History of the Mongol Conquests, s. 18–19. University of Pennsylvania Press, 1971. ISBN 0-8122-1766-7.
  2. a b c The New Encyclopædia Britannica, s. 707–708. Volume 15, Macropædia, 15th Edition. Encyclopædia Britannica Inc., 2002. ISBN 0-85229-787-4.
  3. Grousset, René: The Empire of the Steppes, s. 85. Englanninkielinen käännös: Naomi Walford. Rutgers University Press, 1970. ISBN 0-76070-127-X.
  4. Kizlasov, I.L.: Indo-European indications of Turkic ancestral home (pdf) Unesco. Viitattu 26.5.2017.
  5. The Gök Türk Empire Allempires.com. Viitattu 26.5.2017.
  6. Mair, Victor H. (toim.): Contact And Exchange in the Ancient World, s. 142. University of Hawaiʻi Press, 2006. ISBN 978-0-8248-2884-4.
  7. Sinor, D. & Klyashtorny, S. G.: The Türk Empire (pdf) Unesco. Viitattu 26.5.2017.
  8. a b Wiet, Gaston et al. (toim.): History of Mankind, s. 92, 96. Volume III, The Great Medieval Civilizations. Unesco, 1975. ISBN 0-04-90022-5.
Muilla kielillä
العربية: غوكتورك
asturianu: Köktürk
Bahasa Indonesia: Göktürk
български: Гьоктюрки
Чӑвашла: Тӳркӳтсем
čeština: Turkuti
Deutsch: Kök-Türken
English: Göktürks
español: Köktürk
euskara: Göktürk
français: Göktürk
한국어: 돌궐
हिन्दी: गोएकतुर्क
hrvatski: Gok-Turci
italiano: Göktürk
עברית: גקטורקים
日本語: 突厥
norsk nynorsk: Køk-tyrkarar
پنجابی: گوک ترک
polski: Turkuci
português: Goturcos
srpskohrvatski / српскохрватски: Gok Turci
Türkçe: Göktürkler
українська: Стародавні тюрки
粵語: 戈突厥
中文: 古突厥